33 tuntia
Vähiin käy odottavan aika. Talopaketin toimitus aikaistui hieman. Alunperin seinien piti tulla vasta ensi viikolla, mutta talotehdas tiedusteli mahdollisuutta pieneen aikaistukseen, ja saatuani kuittauksen maanrakentajalta ja perustustoimittajalta laitoimme uuden ajan kiinni.
Uudesta aikataulusta sopiessamme aikaa tuntui olevan reilusti, mutta nyt, 33 tuntia ennen toimitusta, tulee hieman kiire. Tässä vaiheessa ei auta muu kuin luottaa ammattilaisiin ja uskoa, että kaikki valmistelevat työt ehditään saamaan riittävän valmiiksi huomisen aikana.
Toivon ehtiväni työmaalle huomenna valoisan aikana, jotta ehtisin nappaamaan viimeiset kuvat ennen elementtien asentamista. Itseltäni meneekin tuo varsinainen asennus ohitse, muuttunut toimitusaika sattui harmillisesti samoille päiville työmatkan kanssa. Päivätyöt haittaavat ikävästi rakentamista :)

Kivoja juttuja täällä teidän blogissa. Meillä raksaprojekti vasta alkanut, joten jään mielenkiinnolla seuraamaan teidän projektin etenemistä. Linkitin blogisi muuten omaani, haittaako?
VastaaPoistaKiitos Hanna! Meillä on tällä hetkellä pieniä haasteita pystytyksen kanssa. Mieheni varmaan kirjoittelee niistä myöhemmin. Kiva, kun linkitit blogimme omaasi. Tein samoin sinun blogille :)
VastaaPoista