Matalan profiilin harjakaiset
Talopaketin pystytysurakka alkaa olla voiton puolella. Pystytyksestä vastannut neljän miehen porukka on ollut todella nopea, kiitokset siitä heille. Ensi viikolla sisätöiden tekijät pääsevät aloittamaan noin puolen vuoden urakkansa.
Kun projekti on jo tässä vaiheessa, tekijöitä alkaa myös tipahtelemaan pois kuvioista työvaiheiden valmistuttua. Olen päättänyt, että tässä blogissa ei julkisesti haukuta ketään, ainakaan kevein perustein, mutta kehuja jaetaan kyllä jos siihen on syytä. Ensimmäiset kiitokset menevät maanrakennusurakasta vastanneelle Maansiirtoliike Manninen Oy:lle. Työt hoituivat kaikin puolin asiallisesti, toiminta oli sujuvaa ja tekijät ammattitaitoisia ja mukavia. Kiitos Tero ja kumppanit!
Kunnolliset harjakaiset jäivät viettämättä, mutta hieman kuitenkin juhlistimme eilen vaimon kanssa, ihan kotioloissa. Tänään vuorossa kauden ensimmäiset glögit ja jouluinen elokuva.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!