Maali!

Takki meinaa olla vähän tyhjä jo näin torstaina, mutta sain kuitenkin motivoitua itseni työmaalle päivän päätteeksi. Raksan eteneminen menee tällä hetkellä prioriteettilistalla melko korkealle, valmistumista odotetaan jo kovasti. 

Talolla odotti positiivinen yllätys, sisätiloissa on nähtävissä ensimmäistä kertaa valmista pintaa, miltei kaikissa tiloissa. Värit saatiin tosiaan päätettyä vasta viime viikolla, nyt ne ovat jo paikoillaan. Emme tehneet mitään koemaalauksia, uskoimme värimallien antamaan kuvaan, ja ainakin tällä kertaa mallit riittivät. Tänään ei ollut mukana muuta kameraa kuin kännykkä, käydään viikonloppuna ottamassa lisää kuvia paremmalla kalustolla. Alla muutama suuntaa antava otos valmiista, maalin tuoksuisista seinistä.  

Sekä seinä että katto on maalattu samalla valkoisella, sävy G200. Katossa näyttää eri väriltä, mutta tähän olimme varautuneetkin.


Lasten huoneissa myös harmaata, J487.

Autotallissa, eli miestilassa, on sama sävy kuin lasten huoneiden tehosteseinissä, mutta ei kai se haittaa, jos näyttää hyvältä?

Saunassa ja kylppärissä ei vielä näy valmista pintaa, mutta etenemistä kuitenkin eristeiden muodossa.

Kommentit

  1. Hienolta näyttää, niin valkoinen kuin harmaakin! Täällä mietinnässä valkoinen seinän ja katon väri, todella hankalaa kun maalarin valkoista en halua.Enkä punertavaa,sinertävää tms. Täytyy ottaa vertailuun tuo teidänkin sävy! :)

    VastaaPoista
  2. Yritetään tosiaan ottaa järkkärillä uusi kuvia, kun noista on hieman vaikea saada tolkkua. Meillä on eri sävyiset valkoiset ala-ja yläkerrassa. Alakerran valkoinen on G485 ja yläkerran valkoinen G200. Sävyt on valittu alakerran lattialaatan ja yläkerran keittiöön tulevan seinälaatan mukaan. Käsittämätöntä miten paljon valkoinen voi aiheuttaa päänvaivaa ;)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa oli varmasti nähdä jotain valmista!

    Harmaat seinät on kivoja tunnelmanluojia, tykkään! Meillekin sitä on tulossa runsaasti, eri sävyä tosin. Ja miksi ei käyttäisi samaa sävyä monessa paikassa, kun hyvän sävyn löytää! Päinvastoin, tulee yhtenäisempi kokonaisuus. :)

    Meille tuleva valkoinen on G503, joka kuulemma saa listavalkoisen näyttämään "valkoiselta", eli Apilalle siinä yksi vaihdokki vertailuun lisää. :)

    VastaaPoista
  4. Talostanne tulee todella upea ja ihana! Blogissani on teille Kaunis blogi -tunnustus.
    http://valuakuvasa.blogspot.com/2012/03/kaunis-blogi-tunnustus.html
    Hyvää viikoloppua ja voimia rakentamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kaunis blogi -tunnustus kruunasi viikonlopun! Kiittäen, M&P

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit