Portaat

Vaikka alempana näkyvät alumiinitikkaat ovat omalla tavallaan ihan kätevät, tarkoitus olisi kuitenkin tehdä tuohon piakkoin hieman tukevammat portaat. Arkkitehtimme oli suunnitellut tuohon 90-asteen suoran kulman muodostavan portaan, ja malli tuntuu edelleen meidän taloon hyvin sopivalta. Tällaisella ratkaisulla on toki hintansa, ja sen hinnan huomaa hyvin meidän pohjakuvaa katsomalla. Portaat määrittelevät vahvasti koko yläkerran pohjaa. Kierreportaat olisivat mahdollistaneet yläkertaan vaikkapa kaksi reilunkokoista makuuhuonetta, ja kenties muutenkin tehokkaamman neliöiden käytön. Mutta toisaalta, emme kaivanneet enempää huoneita, ja olemme koko ajan halunneet pitää yläkerran mahdollisimman avarana ja yksinkertaisena.

Portaiden askelmat tehdään samasta Timberwisen parketista kuin yläkerran lattia. Otsat ovat valkoiset, etulistoja ja käsijohteita ei ole mietitty vielä. Kahden ensimmäisen askelman jälkeen tulee lepotaso, jonka kohdalle osuu portaikkoon valoa tuova ikkuna. Alimmaisesta kuvasta näkee, kuinka portaat nappaavat pienen siivun alle jäävästä vessasta. Portaiden suunnitelusta ja toteutuksesta vastaa Mittapuu Oy. Kuvat vielä alustavia, palataan suunnitelmiin ja aiheeseen muutenkin vielä myöhemmin.


 


 




 





Kommentit

  1. Upeat portaat teille tulossa! Oletteko miettineet "askelmavaloja", ts. sellaisia seinään upotettavia, jotka tulisivat muutaman portaan välein? Kauniit nuo AJ:t, jotka valitsitte seinälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mekin tykkäämme kovasti! Kyllä vain, suunnitelmiin on piirretty seinään upotettavat porrasvalot :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit