Portaat

Nyt ei tarvitse enää tikkailla kikkailla, loput askelmat oli asennettu alkuviikon aikana. Portaikko näyttää siltä minkälaiseksi sen suunnittelimmekin. Suoralinjainen porras sopii meille. Niin kuin aikaisemminkin mainitsin, suorilla portailla on toki hintansa. Ne vaikuttivat vahvasti molempien kerrosten tilojen jakoon, ja aiheuttivat osaltaan sen, että meidän neliöitä ei voi hyvällä uskollakaan kutsua tehoneliöiksi, mutta eipä niitä haettukaan.

Alla pari yleiskuvaa portaikosta ylhäältä kuvattuna. Kaksi ikkunaa tuovat portaikkoon mukavasti valoa, ja porraskäytävässä huonekorkeus nousee melkein kuuteen metriin.




Ennen pidempää nousua, kaksi askelmaa vievät pienelle tasanteelle, jossa portaat kääntyvät 90 astetta.




Portaiden myötä myös alakerran pieni vessa on alkanut saada lopullista muotoaan. Vessan katossa näkyvät askelmat olisivat olleet toki hauska yksityiskohta, mutta lienee kuitenkin viisainta peittää terävät kulmat matalasta huonekorkeudesta johtuen. 



Yläkerrasta oli poistettu porraskäytävän päällä ollut työtasanne ja näimme tämän tilan ensimmäistä kertaa lopullisessa muodossaan. Vaikuttaa siltä, että ensimmäisessä arkkitehtipalaverissa esittämämme toive selkeistä linjoista on toteutumassa. Tykkäämme.


Kommentit

  1. Hienolta näyttää! Kiinnitin erityisesti huomiota siistiin yläkerran kaiteeseen. Onko se jäämässä sellaiseksi, ts. onko siihen tulossa päälle jotain? Kertoisitko miten se on toteutettu? Meille olisi tulossa samantapainen ja pelkistettyä linjaa haemme mekin. Emme haluaisi kaiteen päälle mitään puutasoa, joka toki suojaisi kaidetta, mutta ei näytä niin kivalta..

    VastaaPoista
  2. Tuohonhan ei kohdistu minkäänlaista hankausta tai muuta rasitusta, joten pitäisi kestää ilman puuta. On siis vain kipsilevyllä verhottu puurunko, kulmat vahvistetaan kulmasuojilla, tasoite ja maali päälle. En ole tuosta puhunut vielä työmiesten kanssa, mutta itse olen kyllä siinä uskossa, että ei tarvitse sen kummenpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti nopeasta vastauksesta! Kuulostaa hyvältä ratkaisulta.

      Poista
  3. Minusta pelkistettyihin lijoihin kuuluisi se, että vierekkäiset aukot (ovi-) ovat yhtä korkeat. Ja että kaiteen lija olisi samassa kuin wc-tilojen seinä. Hieman levoton fiilis tulee myös portaiden yläpäästä katsoessa, kun aukot olvat eri kohdissa ja eri tavalla ylhäällä ja alhaalla, olisin koittanut saada molemmat lähtemään seinästä. Sama kohta ei ole julkisivussa tasapainoinen. Sori, olen perfektionisti näissä omassakin talossamme. Ja tiedän, että kompromissejä joutuu tekemään. Mutta syyttävä sormi osoittaa siis arkkitehtiin...

    VastaaPoista
  4. Kiitos Mia! Hyviä näkökulmia myös anonyymillä. Makuuhuoneen oviaukosta tehtiin leveämpi ja korkeampi tarkoituksella. Tuohon on haussa sopiva lasiovi. Taustalla ajatus, että näkymän voi pitää halutessaan avoimena koko talon leveydeltä. Portaikon näkymän kannalta olisi toki ollut tyylikkäämpää, että ikkunat olisivat olleet yhtä leveät. Tuossa kyseessä selkeä kompromissi eteisen valo kannalta. Ikkuna on käytännössä ainoa eteiseen luonnonvaloa tuova. Mutta, seuraavassa talossa sitten.

    VastaaPoista
  5. Hieno blogi teillä! Portaita itsekin juuri viikonloppuna mietin. Ne ovat niin hallitseva osa taloa kuitenkin, että ne pitää valita tarkasti. Teidän blogista saamme varmasti paljon ideoita omaan rakennusprojektiimme.

    VastaaPoista
  6. Onko rappusia jo pinnoitettu?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit