Timantit ja ankkapyyhe

Laattojen poraaminen ei ole koskaan viehättänyt, edes ajatuksen tasolla. Aikaisemmissa asunnoissa olen onnistunut välttämään kyseisen toiminnan, vähät asennukset on saatu osumaan laattojen saumaan. Uudessa kodissamme en enää voinut väistellä tätä vastenmielista projektia. Vaimo osoitti koukkujen ja telineiden paikat, joten oli tartuttava härkää sarvista. 

Pelattuani aikaa ja kerättyäni rohkeutta pari kuukautta tartuin tehtävään muutama viikko sitten. Seiniin on lätkitty kovaa lattialaattaa, joten ajattelin pelata varman päälle ja hankkia timanttiterän. Ensimmäinen halpisterä oli täysi susi. Neljän kuuden millin reiän ja tunnin taistelun jälkeen nakkasin terän menemään ja marssin rautakauppaan hakemaan uuden DeWaltin terän. Kun kalusto oli saatu kuntoon, työ alkoikin sujua jo huomattavasti mukavammin. DeWaltin terä upposi laattaan melkein kuin kuuma veitsi voihin, ja yhdistetty kastelu- ja ohjuri -systeemi toimi erittäin hyvin. Taas tuli todistettua, että työvälineissä ei ainakaan aina kannata säästää. 

Lopuillaan oleva syyslomaviikonloppu meni enimmäkseen lasten ehdoilla joten talohommia en kauheasti tehnyt. Tänään innostuin valmistelemaan kaksipyöräistä silmäterääni talviunia varten pesun ja vahauksen muodossa. Vaimo oli nakannut autotalliin lasten vanhan ankkapyyhkeen. Luonnollisesti oletin, että se oli siirtynyt taloustekstiilien elinkaaressa hoitamaan viimeisiä tehtäviään moottoriajoneuvojen puhdistuksen ja kiillotuksen parissa. Leikeltyäni pyyhkeen palasiksi jo vahattuani mopon talliin kutsumatta vierailulle piipahtanut vaimoni kertoi, että pyyhe oli itseasiassa matkalla varastoon "muistojen laatikkoon", jonne kerätään valittua jälkeläistemme tarpeistoa myöhempiä muisteloita varten.  Noh, vahinkoja sattuu, ja mielestäni pyyhe sai kuitenkin näin arvokkaamman lopun, kiillottaen lapsukaisten pyyhkimisen jälkeen minun pienokaistani.  Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!