Luxus tapetti
Vaihteeksi miehisempi sisustusjuttu. Sain pari viikkoa sitten kutsun omaan autotalliini verrattuna hieman hienostuneempaan miestilaan. Kyseinen kerhohuone sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa. Kuten miesten harrastuksissa yleensäkin, täälläkin palaa raha, vieläpä kohtalaisen kirjaimellisesti. Tämä kompakti, noin kahdenkymmenen neliön tila on pyhitetty sikareiden ja piipputupakan polttelulle.
Huone oli sisustettu harkiten viihtyisäksi, mutta samalla myös käytännölliseksi. Pääroolia tilassa näyttelevät suuret ja mukavat nahkaiset sohvat sekä nojatuolit. Silmiinpistävää oli se, että yhtäkään istumiseen tarkoitettua huonekalua ei oltu pilattu sisustelutyynyillä. Tuolien kavereina oli useita sohvapöytiä, joiden ensisijainen tarkoitus oli toimia tuhkakuppien ja sikarinpolttelun lomassa nautittavien juomien säilytysalustana.
Pyhätön seiniä koristavat grafiikat, vanhat valokuvat ja somasti seinävälon ympärille ryhmitellyt kallot. Sikarihuoneen päätyseinä oli tapetoitu vaikuttavasti tilassa poltettujen sikareiden etiketeillä. Varoivaisestikin laskettuna tapetin neliöhinnaksi muodostuu useampi tuhat euroa, joten tässä vinkki kaikille kotiinsa pientä luksusta etsiville. Huomatkaa myös sikarilaatikoiden kansista seinän alareunaan askarreltu puolipanelointi.
Kuvassa kenties suomen kallein tapetti. |
Tilan kantajäsenet pyysivät kohteliaasti pysymään esittelyssä yleisellä tasolla, joten jätänkin muut yksityiskohdat savuisen verhon taakse. Kokonaisuudessaan tämä sikarihuone on erittäin viihtyisä. Jos asuisin lähempänä, saattaisin hyvinkin hakea jäsenyyttä, ja karata tänne aina hetkeksi matkalla töistä kotiin. Toistaiseksi aion kuitenkin tyytyä omaan miestilaani, jonka kuulumisiin palaan taas tulevaisuudessa.
Mukavaa viikon alkua!
Petri
Ja jos varustukseen vielä kuuluisi stereot, kotiteatteriviritykset sekä single malt viskivalikoima niin tuohan olisi kuin suoraan mieheni unelmista :-)
VastaaPoistat. Katja
"...pilattu sisustelutyynyillä." :D
VastaaPoistaMinulla on teille haaste blogissani: http://modernistikodikas.blogspot.fi/2013/02/uusi-haaste-lempipaikka-kodissasi.html
VastaaPoistaHauska postaus!
VastaaPoistaBlogissani on teille tunnustus...
Terkuin,
Paula
www.a-little-glitter.blogspot.com
Hieno on. Kallot seinällä varsinkin. Itse toki olisin kaivannut tilaan paria tyynyä :D Ja heti tuli mieleen, että mitenkähän se ilmastointipuoli oli hoidettu? Toisaalta kyllä tuohon harrastukseen liittyy kiinteästi sellainen tunkkainen haju.
VastaaPoistaMahtavaa, mä niin tykkään näistä tyylikkäistä miestiloista. Hitsi vie. Kotiinkin haluisin miehelleni tummasävyisen englantilaistyyppisen sikari-whisky-loungen (jossa ei kuitenkaan sais polttaa).
VastaaPoista-vee