Farkullinen vaatehuonetta

Kävin eilen hakemassa vaatehuoneen kalusteet. Hyvä että mahtuivat kerralla meidän Japanin farmariin. Tavaraa on todella paljon, mutta kaikelle pitäisi olla paikkansa. Ainakin tämän linkin takaa löytyvän suunnitelman mukaan. Suunitelmat ovat pätevät, joten kysymys lienee enää lähinnä asentajan, eli minun onnistumisesta ja osaamisesta.







Alla olevassa kuvassa esiintyvät ovet ovat myös harkinnassa. Tosin valkoisella lasilla. Mutta tehdään ja maksetaan sisustat ensin, palataan näihin sitten myöhemmin.



Kunnianhimoinen tavoitteemme olisi saada edes osa vaatehuoneesta valmiiksi pyhien loppupuolella. Katsotaan miten käy. Pyysin vaimoa hankkimaan mämmin lisäksi myös hieman asennusjuomaa pääsiäiseksi.

Hauskaa loppuviikkoa,

Petri

Edit: Olipas taas avartava kokemus lukea miehen tekstiä. Olemme siis nimenomaan harkinneet vaatehuoneen oviksi liukuovia kirkkaalla lasilla. Emme valkoisella, kuten mies kirjoittaa. Ah, tulipa jälleen korjattua yksi keskinäinen väärinkäsitys. Kiitos blogin. T. Mervi :)

Kommentit

  1. Toivottavasti asennus sujuu ongelmitta ja päästään näkemään työvaiheiden etenemistä. Oikein rentouttavaa pääsiäsitä kasausprojektin keskelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mukavasti meni, palataan lopputulokseen heti kun ehditään!

      Poista
  2. Heh, meillä on käynyt tämä sama muutaman kerran. Mies on ajatellut jonkun jutun juuri päinvastoin ja blogista sitten huomannut miten se pitääkin tehdä. :)
    Mukavaa pääsiäistä ja leppoisia asennushetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viestintä on haastava laji, välillä myös parisuhteessa :)

      Poista
  3. Te sentään kommunikoitte blogin välityksellä. Meillä on välillä molemmilla meset auki ja keskutellaan niillä :D Hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaimo ei käytä pikaviestimiä, mutta pojan kanssa kyllä skypetellään ja otetaan videopuheluita kun hän on tullut koulusta kotiin ja itse olen vielä töissä. Myöhästyneet kiitokset pääsiäisen toivotuksista!

      Poista
  4. Hei!
    Suorastaan kiihkeästi odotan asennusprojektin tuloksia :) Meillä on edessä standardikaappiriviston uusiminen elfaan ja liukuoviin. Tilaa on niin ruhtinaallisesti että tarkoitus on toteuttaa enempi walk-in-closet -tyyppinen ratkaisu. Kaikki vinkit myös elfan hyvistä suunnittelu- ja edukkaista hintapaikoista olisi kiva kuulla! Meillä on ajatus laittaa kaksi leveää liukuovea koko komeuden eteen, ja tähän näyttäisi valikoituvan Tank, kun muilla ei ole tarjota 150cm leveä ovea...?? Terv.ingrid

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan kirjoittaa asennusprojektista tämän viikon aikana. Mervi saa sitten kuvailla detskuja kun etenee valmiimmaksi :)

      Poista
  5. Kiiltävällä tai valkoisella... tuliko sitä asennusjuomaa sitten kuitenkin? Pari kertaa olen meidän vaatekaapin kasannut ja se kyllä tarvitsee useamman yksikön asennusjuomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän meni asennusjuomaakin, mutta ei paljoa tohtinut, sen verran haastava palapeli oli :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit