Viikolla nähtyä
Kauniit kesäilmat eivät houkuttele blogin kirjoittamisen pariin. Ohessa kuitenkin muutamia asioita, joista inspiroiduin viikolla. Meillä jää tänä vuonna asuntomessut näkemättä, mutta se ei haittaa, sillä upeita ja inspiroivia sisustusratkaisuja voi bongailla pitkin viikkoa sieltä täältä.
Ravintola Rulla
Ravintola Rullan vietnamilaiset riisipaperirullat sulavat suussa ja sisustus tarjoilee silmänruokaa myös esteetikolle.
Ravintola Rullan minimalistinen värimaailma |
Kaunis seinä, ihana ilmavuus ja jakkarat |
Riisipaperirullat, nam! |
Bistro Sinne
Torstai iltana ajelimme miehen kanssa töiden jälkeen Porvooseen. Vaikka loma on loppu, niin kauniita kesäiltoja piisaa vielä ja niitähän on hyödynnettävä parhaalla mahdollisella tavalla. Kävely Porvoon vanhassa kaupungissa ja päivällinen Bistro Sinnessä saivat illan tuntumaan pidemmältä.
Bistro Sinnen sisustuksessa on käytetty mm. vaneria. Sisustuksesta muistin, että minun pitäisi käydä noutamassa Bauhausista koivuvaneria ja päällystää sillä olohuoneessa olevat Ikean Bestå tasot |
Alkupala Toast Skagen. Ruoka oli jumalaisen hyvää. |
Puuta, betonia ja viherseinä |
Harmoniaa |
Kahvilla jokirannassa, Porvoon paahtimolla. Rakennus on vanha punatiilinen tiilimakasiini. Tunnelmallista ja kaunista. |
Salon Noir
kampaajani Simo oli vaihtanut työpaikkaa. Uusi paikka Salon Noir on aivan huikea tummine seinineen, pääkalloineen ja orkideoineen. Katsottavaa riitti niin paljon, ettei kampaamotuolissa istumisesta ja pään paikalla pitämisesta meinannut tulla mitään.
Vanhat ovet ja Singer. Salon Noirin sisustus on runsas ja yllätyksellinen |
Pääkalloja |
Kiitokset kaikille, jotka kommentoivat Oliivipuu postaukseen. Palaan kommentteihin hieman myöhemmin.
Aurinkoista sunnuntain jatkoa,
Mervi :)
ps. oliivipuu on edelleen elossa.
Nimenomaan pitää bongailla juurikin julkisia tiloja.niistä saa erittäin hyviä vinkkejä
VastaaPoistaTuo vaneri <3 Miten se nyt miellyttääkin silmää niin kovasti, vaikka muutama vuosi sitten se vielä arvelutti.. :)
VastaaPoistaVaneri on tosiaan valloittanut sydämiä. Jännä miten totaalisesti mielipiteet materiaalien ja trendien suhteen välillä muuttuvat ;)
PoistaNyt oot kyllä taas käyny tosi hienoissa paikoissa. Tuo koivuvaneri juttu, mul on sama idea ollut jo tovin mielessä. Itseasiassa, tänään tulikin testailtua yhen sortin vanerikokeilua. :) Hyvä juttu oliivipuulle.
VastaaPoistaHeippa Helinä, paikat olivat kyllä tosi inspiroivia :) Minulla heräsi myös uusia ajatuksia vanerin suhteen vierailtuani Bistro Sinnessä.
PoistaKivan näköisiä paikkoja! Onnea maalausurakan valmistumisesta!
VastaaPoistaKiitos Vekarus!
Poista