Sellainen päivä
Torstai valkeni Espoo-Helsinki akselilla aurinkoisena ja pirskatin kylmänä. Kaikki fiksut ihmiset peukuttivat pukeutumisasioissa lämpimien tumppujen ja villahousujen puolesta. En minä. Minulla roikkui vaatehuoneessa uusi, alesta hankittu (mari)mekko, johon halusin välittömästi sujahtaa. Kuvanoton jälkeen täydensin asua vielä neuletakilla. Neuletakin myötä ilme muuttui vähemmän mielenvikaiseksi ja paremmin vuodenaikaan sopivaksi. Työpäivän aikana ehdin käydä masentumassa matkamessuilla. Olisihan noita kohteita maailmalla, mutta kuka alkaisi mulle matkasponsoriksi?
Päivän päätteeksi pilasin vielä maineeni facebookissa postaamalla sinne kuvan avokado-feta pastasta. Eihän kukaan trenditietoinen kotikokki enää avokadopastasta puhu, Mutti -soosia sen olla pitää! Mutku nämä olivat ainoat raaka-aineet, jotka onnistuin kaapista löytämään. Pastasta saadun hiilarimäärän turvin voisin vetäytyä talviunille, sillä ruokaövereiden jälkeen minun on enää turha haaveilla mahtuvani uuteen mekkoon.
Tänäänkään en saanut vastattua kivoihin kommentteihin, joita olette jättäneet aiempiin postauksiin. Otan uuden yrityksen viikonloppuna. Kiitos ja anteeksi.
Toiveikasta torstai-iltaa, Mervi :)
Mutit häviää kaupanhyllyiltä kun joku niistäkin bloggaa. Me ollaan käyetty sitä aina.
VastaaPoistaSuosittelu toimii ;)))
PoistaEijei, et todellakaan ole ainoa joka on nyt avokadopastaa tehnyt ja kehunut sitä facebookissa. Luulen että avokadopastakin saa taas uutta kunniaa kun mutti-soosit tuli ilmoille. Ainiin, mä en oo ees kokeillu kumpaakaan vielä... Ehkä sitten joskus kun ne ei oo enää muodissa (oikeasti niitä vaan ei muista kokeilla). Hih. :) No, oliks hyvää?
VastaaPoistaTykkään kyl tosta (mari)mekosta. :D
Oli kuule taivaallista. Ainoa huono puoli on, että sitä tulee syötyä ihan liikaa ;)
PoistaIhana postaus:D Avokadopasta kuulostaa justiinsa hyvältä:P Ja tuo mekko, ah ihana!
VastaaPoistaKiitos, mekko on aika näpsä työkäytössä :)
PoistaAvokadopasta on niin hyvää -munkin yksi lempiherkuista :) Marimekon mekot ovat kuin tehty suoraan sulle.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua
terkuin.Sanna
Sanna, niin on! Jännä juttu, Marimekon mekoista on tullut mun suosikkeja. Joitakin vuosia sitten, en olisi kahta kertaa niiden perään katsonut.
PoistaMiksipä ei tekisi niin kuin itsestä hyvälle tuntuu, vaikkei se kovin trendikästä olisikaan;) aika harvasta blogista löytyy enää mitään omaperäistä.. En tosin tarkoita, etteikö tätä blogia olisi ilo lukea:)
VastaaPoistaKiitti anonyymi! Olen samaa mieltä :)
PoistaTulen itsekin trendiaaltojen perässä ja mussutan tyytyväisenä avokadopastaa. Sen verran kuitenkin trendejä edellä on elelty, että Muttit on bongattu kaupasta kauan ennen kuin ehtivät loppua :D Tuskinpa olisivat saaneet yhtä suurta suosiota, jos itse olisin niistä twiitannut.. Mekko on überupea ja sopii mallinsa päälle kuin nakutettu. <3
VastaaPoista