Sunnuntaitunnelmia

Hyvä, tietenkin isän ja lapsien laittama aamiainen, TV:ssä pauhaavat olympialaiset, tulevan työviikon powerpointit ja uuden karheassa takassa räiskyvä tuli luovat tunnelmaa sunnuntaille. Poika avasi säästöpossunsa ja summaili mummoilta ja muilta sukulaisista saatuja käteislahjoituksia miettien, että riittävätköhän ne lumilaudan hankintaan.


Viluinen raitapaita nauttii takan lämmöstä. Innostuu Enni Rukajärven laskusta ja ilmoittaa, että hänestäkin tulee lumilautailija. Mutta kun kerromme, että saa veljensä tapaan kustantaa investoinnit omasta pussistaan, raivostuu, ja luopuu suunnitelmasta. Muutaman tunnin päästä mieli muuttuu taas; "ehkä voin sitten myydä sen laudan, jos siitä ei tule mitään…"




Keli on niin lämmin, että takkaa ei tarvitsisi polttaa, mutta kun pitää testailla. Aika vähän on kokemuksia tulisijoista, mutta tuttavuutemme Rondan kanssa on alkanut hyvin. Kertaakaan ei ole vielä tullut savut sisälle. Ilmanvaihtomme näyttää toimivan hyvin takan kanssa, ilman ylipaineistustakin.

Kaiken kaikkiaan takkaprojekti oli sitten loppupelissä kuitenkin aika pieni juttu, pitkään kestänyttä valintaprojektia lukuunottamatta. Asennustyöt aloitettiin varsinaisesti tiistaina, hormikatselmus ja ensimmäiset tulet torstaina. Askolan takka hoiti asennustyöt kaikin puolin mallikkaasti.

Lupaahan meidän ei tarvinnut erikseen hakea, koska takka oli mukana jo rakennusluvassa. Mestari oli tyytyväinen ja kiitteli, että hoidimme katselmuksen heti pois alta. Kertoi, että muutaman kerran on huomannut viimeisessä katselmuksessa, että taloon on ilmaantunut takka käyttöönotto- ja lopputarkastuksen välissä ilman että hänelle on muistettu kertoa mitään.

Huomenna töihin. Onneksi viikon päästä on talviloma!

Petri

Blogiyhteistyö: Nordpeis


Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Hanna. Pitkän pohdinnan jälkeen takka on vihdoinkin sille varatulla paikalla. Huoh! ;)

      Poista
  2. ...ja palaa puhtaasti, vai näettekö esim lasissa nokea..

    VastaaPoista
  3. Kaunis takka:) Bongasin keittiön pöydän alta kivan maton...mistä olette hankkineet jos saanen kysyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia! Keittiön matto on hankittu muutama vuosi sitten Ikeasta.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit