Kynsilakkaselkkauksen epilogi
On aika kirjoittaa loppusanat katastrofaaliseen kynsilakkaselkkaukseen. Onneksi kylppäristä tuli miltei entisensä. Kynsilakan poistoaine ja taikasieni esittivät viimeisen näytöksen suurimmat roolit.
Laatat puhdistuivat hyvin. Saumoihin jäi aavistuksen pinkki sävy, ja vetolaatikon massiivipuinen kansi ei ole täysin entisensä. Ei sitä välttämättä huomaa, jos ei osaa katsoa, mutta jos tietää, huomaa kyllä.
Sinänsä toki hyvä, että ovat umpitammea, ja tehty niinkin lähellä kuin Espoon Suomenojalla Mittapuun verstaalla. Eli optiona on viedä levyt hiottavaksi ja lakattavaksi, jos siltä tuntuu. Harkitsen vaihtoehtoa.
Hygieniatuotteiden säilytystehtäviä hoitava kori muistutttaa vielä painajaismaisesta hetkestä punaisilla valumillaan. Jätin ne paikoilleen muistoksi.
Kynsitaitielija itse ei traumatisoitunut tapahtumasta. Alla hänen uusin taidonnäytteensä äidin tuliaisiksi tuomilla purnukoilla toteutettuna.
Viikonlopun kohokohta oli vaimon synttärit. Toiseksi hauskin juttu oli se, kun sain hoitaa hetken kaverin pienokaista. Ärhäkkä poikanen, totta tosiaan. Olin niin liikuttuneessa mielentilassa, että en muistanut ottaa piltistä edes valokuvaa. Alla valmistajan sivulta napattu kuva hieman uudemmasta mallista. Eiks oo söötti!
Suzuki GSX1300R Hayabusa |
- Petri
Hieno homma, pääasiahan on ettei kynsitaiteilija saanut traumaa ;) Kaveri oli varmasti myös hyvillään ettei pienokainen tarvinnut manikyyriä tällä kertaa.
VastaaPoistaOlisikin pitänyt antaa tytön stailata Hayabusa uudelleen :)
Poista:D Vielähän sitä voisi kaverille ehdottaa...
PoistaOnneksi lähti noinkin hyvin. Ei ainakaan kuvista näe mitään :)
VastaaPoistaOnneksi :)
PoistaOnneksi sait melko hyvin poistettua :)
VastaaPoistaAurinkoista viikkoa koko perheelle.
t.Sanna
Kiitos, samoin myös aurinkoista viikkoa sinulle!
PoistaPoikasen isä lienee ollut Batmobile. Jotain samaa näköä niissä ainakin on.
VastaaPoistaTotta, nyt kun sanoit, kyllä.
PoistaHienostihan se puhdistui, mutta hauskasti olit kuvannut tunnelmia, myös kuivausrumpu-asiaa vaimon poissaolessa...juuri äsken vetäisin pussilakanan rumpukuivaajasta ja sisällä oli se kostea möykky erinäisiä vaatekappaleita tuhannessa mykkyrässä...miksi...en minäkään tiedä. Mukavaa viikon jatkoa!
VastaaPoistaX Päivi