Valopaketti
Jaahas. Mikäs hemmetin laatikko se tuo on? Vaimo kurvasi kotiin torstaina hervottoman kokoisen boksin kanssa. Muistaakseni oli puhetta, että ennen syksyä ei sisälle asennella mitään, mutta tässä sitä taas ollaan.
Laatikosta löytyi Rouvan tilaamat lukuvalot makkariin. Vaikka olin uhkaillut, että mitään en nyt kesällä asentele, hellyin kuitenkin, koska koen itsekin nuo tarpeelliksi. Valot ovat meille hyvinkin tuttua Tolomeo -sarjaa, jota löytyy jo seinämallina alakerran vessasta ja kylppäristä sekä lattiaversiona olkkarista.
Yleensä Mervi hoitaa meillä kuvaamisen, mutta tällä kertaa hoidin itse, koska halusin testailla Nikonilta lainassa olevaa D5200 -kameraa. Ajattelin kirjoitella suhteestani Nikoniin enemmänkin tulevaisuudessa, kunhan olen ehtinyt syventymään kameraan enemmän. Mielestäni molemmat onnistuivat ihan hyvin, vaimolta valaisinvalinnat ja minulta kuvat. Mutta kertokaa toki mielipiteenne jos innostutte.
Mukavaa juhannuksen jatkoa,
T:Petri
Hyvältä näyttää lamput ja kuvat. Minun mieleeni jäi teiltä AJ seinälamput ja meille tulevat ne lukulampuiksi.
VastaaPoistaKiitos. AJ:t on hienot, olemme todella tyytyväisiä niihin edelleen.
PoistaKannatti asentaa :)
VastaaPoistaJoo kannatti tällä kertaa tehdä vaimon mieliksi :)
PoistaTodella kauniit lamput -hyvä kun asensit :)
VastaaPoistaKuvat myös hyvät -mukavaa sunnuntaita.
t.Sanna
Kiitos Sanna :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaonpas upeat
VastaaPoistaKiitos.
PoistaKivalta näyttää valopaketti ja kuvat! Valaisimet paremmat asennettuina, hyvä sinä. Mukavaa viikkoa,
VastaaPoistaterkuin Sari
Kiitos Sari. Tällä kertaa asentaminen onnistui. Menivät kerralla kohdilleen. Aina ei ole näin hyvin käynyt. Mukavaa viikkoa sinullekin!
PoistaOi, tosi hyvältä näyttää!! Muistatko Mervi onko tuo malli micro vai mini parete?
VastaaPoistaKiitos! Malli on micro parete :)
Poista