Parasta just nyt
Huhheijaa, taas vierähti viikko ja blogi ajautui pahasti paitsioon. Instagram päivityksissäkin oli viiden päivä breikki. Näiden kahden kanavan heikko päivitystahti korreloi suoraan kiireisen työviikon ja vauhdikkaan perhe-elämän kanssa. Näitä kahta some -mittaria tarkkailemalla voi tehdä myös suhteellisen tarkan arvion stressitasostani.
Mikä siinä muuten on, että aina kun mies on poissa kotoa niin eteen tulee ongelmia? Viime torstaina kotiin saapuessani lapset ilmoittavat heti kynnyksellä, että kotona piippaa oudosti. Yläkerran palovaroitin ilmoitti pariston loppumisesta tärykalvoja vihlovalla ujelluksella minuutin välein. Luonnollisesti palovaroitin oli sijoitettu paikkaan johon keskimittainen nainen ei yllä kuin rakentamalla tornin lipastosta ja korkeahkosta jakkarasta. Vääntäydyttyäni tornin huipulle ja katon rajaan jouduin pian toteamaan, että uudenmallisen palovaroittimen irrottaminen on mahdoton tehtävä. Tilanteesta hermostuneena tuumin, että hakkaan laitteen katosta irti pojan vanhalla puupyssyllä. Tässä vaiheessa poika kuitenkin puuttui peliin ja soitti miehelle. Seuraavaksi poika nappasi hälyttimestä kuvan ja mies etsi kuvan perusteella käyttöohjeen netistä ja lähetti siitä linkin minulle. Tämän jälkeen ei enää tarvinnut kuin etsiä autotallista työkalupakki ja sieltä ruuvimeisseli jonka avulla kampesin hälyttimen kannen auki. Noin 45 min sähläyksen jälkeen hiljaisuus laskeutui taloon.
Perjantaina fiilistelin töissä lähestyvää viikonloppua, kun ajatukseni katkaisi puhelu lasten koulun rehtorilta. Poika oli saanut isomman tällin liikuntatunnilla sillä seurauksella, että nyt oli kiireesti lähdettävä kartoittamaan mahdollisia hammasvaurioita päivystykseen. Perjantain alkuilta vierähtikin sitten Haartmanin sairaalan odotustiloissa. Onneksi selvisimme episodista pelkällä säikähdyksellä ja kotiin saavuttuamme oli mieskin jo kotiutunut reissusta. Illalla sytytimme takkaan tulen ja nautimme muutaman lasillisen kuohuvaa. Viikonloppuna olen kerännyt voimia tulevaan viikkoon sohvalla rentoutuen ja sisustuslehtiä selaillen. Olen huomannut etten juurikaan lue sisustuslehtiä, lähinnä selailen niitä ja ihailen kuvia. Miten upeasti meille sopisikaan Andy Warholin juliste: I never read, I just look at pictures.
Iloa alkavaan viikkoon,
Mervi
Huh, onneksi selvisitte pojan kanssa pelkällä säikähdyksellä!
VastaaPoistaJuu, kylmä hiki nousi otsalle rehtorin soittaessa.
PoistaNo on sulla ollut melkoinen viikko! Lepo ja hemmottelu on tuon jälkeen paikallaan. Ihanaa syksyistä sunnuntaita!
VastaaPoistaNiin se menee sattuu ja tapahtuu ja on hämmentävää, miten nopeasti aika kultaa muistot, ihan muutamassa tunnissakin :-)
VastaaPoistaMukavaa alkavaa viikkoa!
Ihan totta! Rauhallista viikonloppua :)
PoistaOnneksi loppu hyvin kaikki hyvin :-) Leppoisampaa tulevaa viikkoa <3
VastaaPoistaKiitos Minna, ihanaa viikonloppua!
PoistaNo huhhuh, on siinä ollut taas Mervillä vauhtia viikkoon! Hyvä ettei pojalle käynyt pahasti ja että viikonloppuna sentään pääset nauttimaan sohvasta ja sisustuslehdistä. Kyllä elämän on parasta just nyt. <3
VastaaPoistaÄläpä Kati muuta sano <3
PoistaKokemusta on Haartmannin hammaspäivystyksessä jonottamisesta meilläkin. Onneksi teidän pojalle ei käynyt pahasti. Meidän hampaankatkojalle alettiin juuri laittaa pysyvää posliinikruunua...
VastaaPoistaMun "mies ei ole kotona" -päivät on tähän asti yleensä menneet niin että lunta tulee metritolkulla ja minä en kerkiä kuin kolata hiki päässä. Ei ole vielä alkanut sataa lunta, vaikka mies lähti eilen illalla työmatkalle...vielä ehtii :-(
Tekevälle sattuu, vai miten se vanha sanonta menikään... Tsemppiä teille hammashoitoihin! Kauhulla jo odotan talvea, lunta ja miehen työreissuja ;))
PoistaKauniisti ajateltu ja kiteytetty! Hyvää uutta viikkoa, Mervi!
VastaaPoistahttp://divaaniblogit.fi/modernistikodikas/
Kiitos Kerttu ja kaunista viikonloppua!
PoistaJust noin se on! Ainakin aina jälkeenpäin kun ehtii pienessä suvantovaiheessa vähän suhteuttaa :)
VastaaPoistaKiitos kivasta blogista! Jotenkin niin symppistä, että tuo on teidän yhteinen juttu.
Jessy
Jessy, juuri näin!! Kiitos kivasta palautteesta :)
Poista