Pientä koristelua







Viime viikonlopun reissu Tukholmaan ja kiertely kaupungin sisustustavarataloissa ja -osastoilla herätti minussa vahvasti joulufiiliksen. Tiedän, vielä on liian aikaista vakavalle jouluhörhöilylle, mutta onhan pieni koristelu jo ihan ok? Risut, havut ja kynttilät ovat viime viikkoina hiipineet kotiimme lähes huomaamatta.

Eilen avasin paketin, jonka sain alkuviikosta Rosendahlilta. Paketista löytyi kuusi kappaletta Karen Blixen joulukoristeita. Pakkohan minun oli välittömästi testailla, missä kaikissa yhteyksissä näitä kauniita, kullattuja koristeita voisi käyttää. Koska kuusta ei vielä ole kannettu pirttiin, ripustin koristeet kaunistamaan risunippua. Kultaisten koristeiden sekaan lisäilin viime vuonna hankittuja valkoisia paperikoristeita. Toimii ihan kivasti. Osan koristeista kiikutin ruokapöydälle ja mallailin niitä pellavaisten lautasliinojen pidikkeiksi. Koristeilla syntyisi kiva säväys myös joulupöytään.

Karen Blixen joulusarjan koristeita saa kullattuina ja hopeoituina. Ripustusnauhana on tummansininen ja punainen silkkinauha. Koristesarja kasvaa vuosittain ja sen suunnittelijana on Ole Kortzau. Tänä vuonna inspiraatio on saatu luonnosta - kävyt ja pähkinät ovat antaneet koristeille muodon. Koristeet on pakattu pieniin laatikoihin ja ne sopivat mielestäni hienosti myös pikkujoululahjoiksi.

Koristeellisin terveisin,

Mervi

Blogiyhteistyö / Rosendahl Design Group

pienet kuusikoristeet, suositushinta hopeoitu 14,95 € ja kullattu 16,95 €
keskikokoiset kuusikoristeet, suositushinta hopeoitu 29,95 € ja kullattu 36,95 €

Kommentit

  1. Kauniit kuvat. Joulua jo myös vähän laitettu killumaan,

    VastaaPoista
  2. ei kai nyt enää ole liian aikaista hörhöillä...? marraskuukin jo häämöttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No turhaanhan mä sitten jännitin ;) Ei muuta kuin lisää joulua kehiin.

      Poista
  3. Ihanat koristeet, etenkin luistelija. :)

    VastaaPoista
  4. Aahhh, nytkö aloitetaan korisstelu...kauniilta näyttää.
    XX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt aloitetaan eikä lopeteta ennen jouluaattoa ;) Päivi, ensimmäisessä kuvassa näkyvissä myös Monday to Sunday Home tyynynpäällinen.

      Poista
  5. Kyllä talven ja joulun fiilistelyn voi jo aloittaa. Itselläkin luonnonmateriaalit, kynttilät ja valot tuovat tunnelmaa kotiin jo hyvissä ajoin. Kauniita koristeita, ihana tunnelma kuvissa!

    VastaaPoista
  6. Kaunis etenkin tuo iso kultainen sydänkoriste ja ihanat inspiroivat kuvat! Melkein tekisi mieli hommata meillekin noita laseja, vaikka kaapit pursuilevat entisiäkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka! Minua harmittaa kun ostin vain 8 kpl laseja, samallahan sitä olisi raahannut koko tusinan.

      Poista
  7. Onpa kyllä ihania fiilistelykuvia. Jotenkin hiljalleen joulu hiipii minunkin mieleen, mutta aika hiljaa vielä :)

    VastaaPoista
  8. Kaunista! Mstä olet löytänyt nuo valkoiset koristeet? Kysyisin samalla vanhempaa postaukseen liittyen...kivan näköiset puutapit tytön huoneessa vanerilevyn vieressä ripustimina. Vinkkaisitko niistäkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, valkoiset koristeet on hankittu viime vuonna Iittala shopista ja ovat merkiltään Tindra. Tytön huoneen ripustimet on hankittu Tukholman DesignTorget myymälästä. Tässä nettikaupan osoite:http://www.designtorget.se/designtorget/se/
      -Mervi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit