Piha ennen lunta

Ulkona ei ole oikein enää ollut kuvauskelejä. Taivas oli tasaisen harmaa lauantainakin, mutta tässä kuitenkin sääolosuhteista huolimatta muutamia kuvia töiden edistymisestä. Piha on edennyt viime viikkojen aikana jopa kohtalaisen vauhdikkaasti, paria pientä käytännön sanelemaa poikkeusta lukuunottamatta keväällä laadittua suunnitelmaa noudattaen. Voit käydä kurkkaamassa suunnitelmaa tämän linkin takaa. 


Pihakiveksi valitsimme Ruduksen harmaan -betonilaatan. Kivimiehet valittelivat alkuun hieman laatan koon aiheuttamia asennushaasteita, mutta hienostihan se siihen ammattilaisten toimesta asettui. Myös reunakivi on Rudukselta. Sokkelit on viimeistelty Baumitin harmaalla MosaikTop -pinnoitteella. 


Kaltevaa tonttia on porrastettu Lammin muurikivistä tehdyillä muureilla Tähän olisi riittänyt varmasti vähän kepoisempikin tavara, mutta koska samaa kiveä oli käytetty myös tonttia rajaavissa muureissa halusimme jatkaa samalla tyylillä. Kuvissa näkyvät myös pihavaloille vedetyt sähköt ja valaisimetkin odottelevat jo valmiina tallissa. Kun istutukset on tehty, laitetaan polkujen pintaan vielä pari senttiä kivituhkaa.


Kivipainotteiselle pihallemme on rajattu selkeitä istutusalueita viherkasveja varten, jottei nyt ihan harmaata olisi. Ja onhan noita multia varmasti kiva koirankin kaivella ja levitellä. Alla olevassa kuvassa näkyvät aitatolpat koteloidaan katseilta piiloon. Aitaa varten hankittu puutavara on jo saapunut tontille ennen työmiehiä.



Ihan kiva fiilis siitä, että pihatyöt etenevät, ja kohta tämä meidän piha ei ole enää ehkä se "kaikista rumin" kuten tyttäreni taannoin totesi. Ensi kesänä on sitten melkoiset istutustalkoot. Jos tämän jutun sattuu lukemaan joku vihertuotekauppias, saa laittaa tarjousta tulemaan tuon Lindan suunnitelman mukaisesti. Toivotaan, että tulee saiteinen kesä, jotta kasteluvettä säästyy. No ei nyt kuitenkaan :)

Hyvää isäinpäivää kaikille.

Petri

Kommentit

  1. Hyvältä näyttää! Varoituksen sana kivituhkasta, kulkeutuu kengissä kuin tauti joka paikkaan. Suosisin ennemmin koristesoraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eiköhän siitä ihan kelpo tule. Kiitos varoituksesta. Saisikohan tuon koristesoran pysymään tuossa rinteessä? Eihän se kovin jyrkkä kyllä ole, täytyypä miettiä!

      Poista
  2. Juu ei kivituhkaa. Meillä ei sitä ole, mutta naapureilla on, eikä käy kateeksi. En osaa silti ehdottaa mikä olisi hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sepä se, jos ei kivituhkaa, niin mitä sitten keksisi? Lattaa ei enää raski laittaa.

      Poista
  3. Moikka,

    Ensimmäisen kuvan oikeassa reunassa näkyy luonnonkivistä tehtyä pengerrystä. Onko tuosta pengerryksestä mahdollista saada parempaa kuvaa ja vaikka selostetta, että kuinka se on tehty? Mitä kivien alle on laitettu ja onko ne "tiivistetty" jotenkin paikalleen?

    Etukäteen jo kiittäen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan jos saadaan joskus parempi kuva. Alla on vain hiekka/sora, mutta kivet on ladottu hiekka-sementti -litkun avulla kiinni jotta pysyvät, ja jotta sade ei huuhtele täytteitä pois.

      Poista
  4. Taidan ensimmäistä kommenttia teille jättää, mutta pakko oli liittyä joukkooon. Ihan mitä muuta vaan, mutta en suosittele, enkä enää koskaan laittaisi kivituhkaa minnekkään. Kulkeutuu näppärästi myös koiran tassuissa sisätiloihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyi, olen siisteysintoilija, joten nyt pitää miettiä tarkkaan mitä tehdään.

      Poista
  5. Kalliomurske parempi vaihtoehto kivituhkalle, saa ihan pienessäkin koossa. Tiivistyy paremmin, tummempi väriltään ja helpompi koirien kanssa..kokemusta on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. En haluaisi viisastella, mutta eikös kivituha ole kalliomursketta, mutta sieltä hienojakoisemmasta päästä. Mitä tavaraa te laitoitte? Vinkit tulevat tarpeeseen!

      Poista
  6. Hyvännäköistä tulee. Ensi kesän hommia meillä, huokailuttaa jo valmiiksi... Mutta onhan se kiva sitten katsella valmista pihaa :) Vai tuleeko siitä koskaan valmis ;)

    VastaaPoista
  7. Hei,
    silmäni osui kuvaan, jossa on istutusallas seinän vierustalla ja altaan reunakivestä kaataa tiivis maa-aine talolle päin. Jos nyt vajaana oleva aukko täytetään sepelillä tai murskeella, tulee vesi virtaamaan juuri väärään suuntaan eli kiinni talon sokkeliin.

    VastaaPoista
  8. Kivalta näyttää. Meillä on loiva rinne ja kivituhka maassa. Uutena kasteltiin todella hyvin ja jaloissa tai koiran mukana ei sittemmin ole kulkeutunut likaa. Piha ei valu enää alas. Kaksi kertaa laitettu (tulipalon vuoksi) ekalla likaa tuli kun ei ns.Pesty pihaa. Toisella kertaa huippuhyvä kastelu heti levityksen jälkeen.... Meillä on toiminut!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit