Pärekori
Olen lueskellut eri blogeista ihanista joululahjoista, joilla joulupukki on muistanut kilttejä bloggaajia ja heidän perheitään. Tästä inspiroituneena ajattelin jakaa myös meiltä muutaman joululahjatarinan.
Instan puolella se jo vilahtikin, mutta nyt se on myös täällä. Nimittäin Iisalmen kirpputorilta löytynyt pärekori. Myyjän mukaan kori oli hankittu myyntiin vanhan talon vintiltä ja edusti ehtaa 50-lukua. Emme ole miehen kanssa vuosiin hankkineet joululahjoja toisillemme, mutta tästä korista tuli meidän yhteinen lahja. Kotona kori täyttyi LP -levyistä ja sisustuslehdistä. Kori maksoi 20€ ja kaupanpäälle tuli vielä kaksi 60 kpl pyyhekumipakettia. Lapset ovat hävittäneet syyslukukauden aikana pyyhekumeja urakalla ja saimmekin näistä kaupanpäällisistä heille loistavat joululahjat. Lasten ilmeet olivat näkemisen arvoiset, kun he jouluaattona avasivat painavia lahjapakettejaan. Kumpikin ymmärsi hyväntahtoisen kuitin ja nauroi kumipaketille. Nyt pyyhekumeja riittää vuosiksi eteenpäin ja kavereille kanssa.
Iloista viikkoa, Mervi
Oi, kiitos kulta. Ihana lahja. Tällaista mä olen aina toivonut <3<3<3<3<3<3<3
VastaaPoistaOle hyvä. Tiesin, että tämä olisi erityisen mieluisa. Pus!
PoistaTodella symppis kori! Ja mahtavaa, että annoitte sille uuden elämän. Kauniita kuvia taas teidän upeasta kodistanne.
VastaaPoistaKiitos Vilja kommentista. Hyvä että saatin pelastettua kori meille.
PoistaKauniisti olet laittanut pärekorin sopimaan sisustukseen. Meillä on juuri samanlainen pärekori, sekin samalta suunnalta eli Vieremältä pelastettu aitasta, se on vuodelta-62. :)
VastaaPoistaTiedä vaikka olisivat sukulaisia :) Kivasti sai Mervi tuon soviteltua meille.
PoistaInstassa jo ihailin - päreet ovat suosikkejani ja tämä todella kaunis <3
VastaaPoistaKiitos!
PoistaTutunnäköinen kori; omani olen saanut äidiltäni ja tällä hetkellä siinä majailee vanhoja pöytäliinoja;)
VastaaPoistaHyvin sopii kaikenlaiseen säilyttelyyn tuollainen.
PoistaInstassa minäkin ehdin jo ihastelemaan. Pärekorit ovat niin ihania ja symppiksiä! :)
VastaaPoistaOnhan niissä sympaattisuutta. Olisi kiva tietää tuonkin historia!
Poista