Pöytiintarjoilu
Arkisin kotonamme on monesti jääkaappibuffa illallista lukuunottamatta, mutta niinä sunnuntai aamuina kun ei ole ajolähtöä jalkapallokentillle palvelu pelaa hieman paremmin. Silloin kun minä vastaan kattauksesta, pöytä ei näytä ihan tältä, mutta tänään vaimo innostui panostamaan hieman tavallista enemmän. Aamiainen oli sen verran myöhään että pojan kaverikin oli ehtinyt saapua jo vierailulle, liekö vieraskoreus vaikuttanut innostukseen.
Sunnuntain aamiaisen perusteet muodostuvat paahtoleivästä, munakkaasta, pekonista ja tuoreista, tosin kuitenkin purkkitaikinasta tehdyista croissanteista, joiden kanssa tarjolla viikunahilloa. Näiden vakiokompponenttien lisäksi mukana aina vaihtuvia vieraita, tänään somisteena herneenversoja ja palan painikkeeksi lapsille kaakaota.
Lounaalla otettiinkin sitten vähän kevyemmin. Lapset popsivat loput croissantit, ja vitamiinitankkauksesta piti huolen Mervin puuhaama vihersmoothie, joka valmistui kurkusta, salaatista, avokadosta, appelsiinista, hunajasta sekä jugurtista. Ainekset valikoituivat mukaan saatavuutensa vuoksi. Maistui paremmalta kuin näytti, ja kelpasi hyvin vieraallekin!
Iltapäivällä järkkäilin miestilaa ja suunnittelin sinne uudistuksia. Palataan niihin jos saan jossain vaiheessa suunnitelmat toteutettua.
Mukavaa tammikuun jatkoa kaikille!
Petri
"Jääkaappibuffa." Tämä oli hauskinta, mitä olen koko viikonloppuna kuullut. Kiitos :)
VastaaPoistaEhkäpä "itsepalvelujääkaappibuffa" olisi ollut vieläkin oikeampi :)
PoistaHyvältä näyttää! Vinkkinä noihin croissanteihin, että jos haluaa "tuoreita" melko originaaleilta maistuvia sellaisia, niin Rainbown pakastecroissantit on parhaita, joihin olen törmännyt.
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Laitetaan muistiin :)
PoistaMinkä rotuinen on ihana koiranne?
VastaaPoistaPepe on Espanjanvesikoira :)
Poista