Synttärit

Sunnuntaina vietettiin synttäreitäni. Aamupalapöytä oli katettu vaimon ja lasten toimesta viimeisen päälle. Syötävien valmisteluun sain osallistua itsekin, onneksi, sillä vaivaannun kovasti jos joudun vain katsomaan sivusta muiden puuhastelua. Ennen aamupalaa oli kuitenkin jo käyty kolaamassa yöllä satanutta loskaa hiki hatussa, joten ruoka maistui hyvin.





Aamiaisen yhteydessä sain hienot lahjat. Lahjakortin suosikkikauppaani eli Verkkokauppa.comiin ja tyttären ompeleman patalapun.


Aamu olikin päivän seesteisin hetki. Päivää kohti meno kiihtyi siihen malliin, että kuvaaja ei enää pysynyt perässä. Croisanttien jälkeen ajelimme tyttären kanssa laskemaan Peuramaalle. Keli oli sen verran raju, että rinteissä oli hyvin tilaa. Tyttö on suksien kanssa suunnilleen samassa kohtaa oppimiskäyrällä kuin minä laudan kanssa, joten olemme sopivaa seuraa toisillemme. Harjoittelimme pari tuntia perusjuttuja kuten 180:siä, riideltiin vain yhdesti, ja ajettiin sitten hyvillä mielin takaisin kotiin.

Kotona nopea suihku, koko perhe ja osa tuttavienkin perheestä (pojan kaveri) kyytiin ja nilkka suorana, mutta toki rajoitusten mukaan, kohti messukestusta, jossa oli tänä viikonloppuna moottoripyörämessut. Meinasin ostaa mönkijän ja motocrossipyörän, mutta sitten muistin, että eihän minulla ole rahaa, mutta kiva niitä oli kuitenkin katsella ja kylmätyypitellä. Katsottiin myös pari kierrosta motocrossiskaboja. Isi ja lapset tykkäsivät, vaimokin viihtyi ainakin muodon vuoksi.

Kalliiden lelujen ihastelun jälkeen nautimme kustannustehokkaan synttäripäivällisen Kin Sushissa. Paikka oli oikein pätevä valinta seurueen kokoonpanon huomioiden. Tyttö söi viisi jälkiruokaa, ja vähän paha olohan siitä tuli, mutta sisällä pysyi kuitenkin.

Oli kertakaikkisen hieno synttäripäivä, kiitokset perheelle!

Petri

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit