Koska olen sen arvoinen


Hemmottelin itseäni naistenpäivän kunniaksi ja kotiutuin pitkäaikaisen tuolihaaveeni, pehmeästi pelkistetyn, Arne Jacobsenin suunnitteleman Swan tuolin. Tuoli oli Vepsäläisen mallikappale ja lähti mukaani normaalia edullisemmin. Tuolista tuli heti tyttären lemppari, koska siinä voi pyöriä. Pelkkä pyörimisen katselu saa minut voimaan pahoin, mutta tyttö tuntuu pyörityksestä nauttivan. Mies katseli uutta tuolia tovin ja totesi lakonisesti: jaa, tuollainen jakkara.

Otin aamupäivällä tuolista lähemmäs kuusikymmentä kuvaa, mutta siirtäessäni kuvia koneelle muuttuivat ne yllättäen postimerkin kokoisiksi ja täysin käyttökelvottomiksi. Vaihdoimme viikolla kameraa ja ongelma johtui ilmeisesti muistikortista. Kuvien tuhoutumisen myötä katosi myös kuvausmotivaationi. Tästä syystä vain yksi kuva kohteesta. Kunhan kuvausmotivaatio löytyy niin päivittelen lisää näkymiä olohuoneesta uuden tulokkaan kera.

Pepe täytti viikonloppuna puoli vuotta ja kävi parturissa. Käynnistä seurasi jotain yllättävää. Pepen uudesta lookista pääset lukemaan täältä ja täältä.

Hyvää naistenpäivää kaikki ihanat naiset!

Mervi

Kommentit

  1. Mun piti heti tulla katsomaan, kun näin Instagramissa kuvan. Mun unelmatuoli! En kestä! Olen niiin kateudesta vihreä! :D Swan sopii teille tosi kauniisti ja ihana juuri tuo harmaa kangas. Minä tyydyn vieläkin vain unelmoimaan...ehkä jonain päivänä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään tämä oli minunkin haavelistalla. Tästä kyllä kannattaa unelmoida ja lapset osaavat ottaa tuolista kaiken ilon irti :) Aurinkoa ja iloa viikonloppuun!

      Poista
  2. Täällä toinen vihreänaama. :D
    Tuoli on niin kaunis että melkein itkettää.

    VastaaPoista
  3. Voi mikä tuoli❤️
    Ihanaa naistenpäivää!

    VastaaPoista
  4. Tämä(kin) on ihana! Värikin juuri sopiva, mutta mitä tapahtui Aallon tuolille? Nim. Huolestunut. (Seuraavalla Vuokatin reissulla saa tuoda sen meille jos joutaa..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aalto siirtyi makuuhuoneenkautta miestilaan. Miestilassa pelataan pleikkaa ja poika on ominut tuolin itselleen pelituoliksi. Tuolihan kulkisi Vuokattiin oikein näppärästi kattotelineissä ;))))

      Poista
  5. Swan on vaan niin upea! Kuolaan aina sen perään, kun jossain näen. Lisää kuvia odotellen...

    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joutsenta on ilo katsella. Viikko niiden kuvien toimittamisessa meni, mutta nyt löytyy. Iloa ja aurinkoa!

      Poista
  6. Ihana tuoli, olen myös kade! Ja hitsit, mäkin olisin ollut saman tuolin arvoinen...

    VastaaPoista
  7. Äh, pieni kateudenpistos rinnassa tuosta Swanista =D

    Pepe näyttää aivan samalta kuin meidän kuonolainen ekan trimmin jälkeen. Voin kertoa, että enää ei sen jälkeen trimmattu ihan noin nakuksi. Ainakin korviin on pitänyt jättää vähän enemmän karvaa =D Meidän koirakamu ei murissut kuvalleen, mutta kulki ihan kyyryssä ja nolon näköisenä päivän ajan =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi näitä koiruleita:) Järkyttävän nopeasti tuo Pepen turkki kyllä kasvaa, viikossa näkee jo selvän eron.

      Poista
  8. Tuo on yx lemppari tuoleista egg-tuolin lisäksi. Sopii täydellisesti teille. Jos joskus sais egg tuolin...pitää
    ekana rikastua ja lakata köyhtymästä...vai miten se meni?
    Muuttuvakotini Päivi S

    VastaaPoista
  9. Yks kade täälläkin! Minustakin parhautta oli jo lapsena mummolan pyörivä lepotuoli, joten samoilla linjoilla teidän neidin kanssa. Swan on kyllä aivan ihana <3 Ja väri on niin hieno! Onnea uudesta tuolista! Eikä ole mikään jakkara...nuo miehet on joskus niin "ilonpilaajia" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpikaan lapsista ei osaa istua tuolissa pyörimättä. Miehiset näkökulmat kieltämättä välillä hieman hämmästyttävät :D.

      Poista
  10. Oi, mikä kaunotar, liityn vihreiden joukkoon. :D Upea naistenpäivänlahja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ollaanhan me ihanat naiset kauniiden tuolien arvoisia ;)

      Poista
  11. Voihan vitsin vitsi, minkä sait ja olet sen arvoinen, kuten kaikki naiset! Mullakin sisustuslistalla on ollut joko EGG tai Swan, kumpi vain löytäisi paikkansa meiltä, nurkkakin on jo valmiina. Tuo harmaa verhoilu, ai nam. Onneksi lapset pyörivät tuolissa, mullekin riittäisi pelkkä katsominen. Mukavaa viikonalkua,

    terkuin Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolin edullisempi hinta ja passeli väri saivat minut lopulta tekemään ostopäätöksen. Yhtään ei kaduta. Pidä nurkat vapaana, eihän sitä koskaan tiedä milloin unelma tulee vastaan :)

      Poista
  12. Aah, oma tuolihaaveeni on Swan nahkaisena. Niiiiin mieletön klassikko. Onnea!

    VastaaPoista
  13. Niin kaunis tuoli, täynnä täyttä rakkautta! Ihana on myös väri. Muistatko kangasta ja sävyä? Itse haaveilen kotiuttavani Egg-ihanuuden, ja täysin itsekkäistä syistä, palkinnoksi ahkeruudesta ja valmistumislahjaksi itselle! :)
    -Jutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolissa on Divina kangas, mutta sävystä minulla ei ole tarkempaa tietoa. Ihana palkinto ahkeruudesta tuo Egg tuoli!

      Poista
  14. Upea tuoli :) konjakkinahkainen vintage versio olisi minun napakymppini Swanista, mutta harmaa näyttää myös upealta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä teet aina niin huikeita löytöjä, että odotan jo näkeväni teillä nahkaisen Swanin! :)

      Poista
  15. Vau! Upea ja niin kaunis klassikko! Lisäkuvia jo kovasti odottelen tästä kaunottaresta.. :)

    VastaaPoista
  16. Swan on paitsi kaunis myös todella mukava. Sulla on kyllä ihan parhaita lahjavalintoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Ei tule hirveästi huteja, kun itse valitsee lahjansa :)))

      Poista
  17. Niin kaunis, vähän vihertää naama täälläkin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä taas toivon, että saisin vihertämään pihamme tänä kesänä.

      Poista
  18. Täälläkin ilmoittautuu yksi kateellinen. On se kaunis!
    Teille se myös sopii ihan täydellisesti.

    VastaaPoista
  19. Hei, onko tuossa matossa minkälainen pesuohje? Onko pysynyt koira-ja lapsiperheessä siistinä?

    VastaaPoista
  20. Oi ihanuus! Todella kaunis tuoli.
    Luulen että jokaisella naisella on unelmatuolinsa odottamassa jossain! Tämä on yksi omistani , tosin minulla ei ole koskaan vara hankkia sitä.
    Minulla on kaksi toinen on Artekin /Aallon tankki seeprakankaalla ja toinen K-tuoli. Realistisn vaihtoehto on juurikin K-tuoli:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! K-Tuoli kuuluu myös vahvasti omiin suosikkeihin :)

      Poista
  21. Hyvä otsikko, ihana kun saa jonkin toiveen toteutumaan. Tuo tuoli on todella haaveilun arvoinen. Pidän noista joissa on villapäällinen... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kaikki naiset olemme haaveilemiemme tuolien arvoisia ;)

      Poista
  22. Kauniin valinnan olet tehnyt. Minusta tuolin pyöriminen tekee tuolista entistäkin kivemman, aina löytyy erilaisia muotoja ja joka puolelta yhtä kaunis. Meillä pienempi koira hyppää pyörivään tuoliin ja ottaa sillä kyytiä, näyttää aika hauskalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Pepe ei ole vielä hoksannut tuolin ideaa, mutta lapset ottavat pyörimisestä ilon irti!

      Poista
  23. Swan on ihana! Teille mahtuisi myös Aarnion Pallotuoli. Mulla olis myynnissä aito Pallo, mustalla verhoilulla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iik, onneksi mulla on rahat loppu. Toivottavasti Petri ei näe kommenttiasi ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit