Seinän uusi sävy

Viikonloppuna oli aikaa asennella. Siihenpä se suurin osa ajasta menikin. Lauantaina laitettiin olkkarin vastamaalattu seinä kuntoon, sunnuntain virittelin miesluolaa.

Kuten todettu, olkkarin päätyseinä sai uuden värin takuukorjausten ja huoltotöiden yhteydessä. Seinässä ei ollut mitään suurempaa vikaa, kipsilevyjen ruuvit olivat nousseet hieman pullottamaan talon rakenteiden kuivuessa. Talopaketin toimittaja kuittasi tasoituksen ja maalauksen, Presion teki työt. Samalla Presion teki myös muita pieniä paikkauksia, mikä tarkoitti lähinna nurkkien pienten halkeamien  fiksailuja. Halkeamat ovat normaalia uuden talon elämistä, olipa sitten kyseessä kivi- tai puutalo. Muutosta on kohta kolme vuotta joten oletan, että tämä meidän talo alkaa pikkuhiljaa asettua paikoilleen ja näin ollen nyt oli hyvä paikka tukkia raot. Myös Mittapuun kaverit kävivät sävyttämässä uudelleen pari kynnystä. Vetivät pienet herneet nenään, kun isäntä ei ollut saanut nikkaroitua lasten vaatekaappien yläpuolisia kotelointeja, joten tekivät ne samalla reissulla :)



Mutta seinän sävystä. Mervi halusi seinään maanläheistä hiekan sävyä, jota löytyy jo ennestään sekä sisältä että ulkoa. Juteltuaan värikartoista Teknoksen maalineuvonnan kanssa, rouva valitsi sävyksi NCS S 2005-Y30R:n. Itse maali on Teknoksen Biora 7. Kiiltoa ei haluttu, joten pinta on himmeä.

Valkea Bestå sai alleen pyörät, ja näyttää nyt jotenkin paremmalta kun on hieman irti lattiasta. Valkea kaappi ja Genelecit erottuvat nyt kivasti seinästä. Audiovisuaalinen viihdelaitteisto on nyt mukavan minimalistinen, mutta kuitenkin erittäin monipuolinen. Genelecistä ja Gambridge audion streameristä tulikin kirjoiteltua jouluna, juttu löytyy tämän linkin takaa. Jotain tuo seinän yläosa vielä kaipaisi, en tiedä mitä.



Vietimme viikonloppuna myös hääpäivää, tosin aika matalalla profiililla. Sushi-lounaalle sentään ehdimme!

Terveisin

Petri&Mervi


Yhteistyössä: Teknos

Kommentit

  1. Tosi kiva tuo seinä. Tuli oikeen lämmin ja kotoisa tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja parasta oli, että tällä kertaa en maalannut itse.

      Poista
  2. Kotoinen väri tuli seinään, ihanan harmoninen tila :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä sävy! Sopii kotinne seesteiseen ja lämpimään tunnelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Valokuvissa voi näyttää seesteiseltä, mutta esim. normaalisti kun kaksi lasta tappelee ja hullu koira juoksee ympäriinsä, ei ole niin seesteistä.

      Poista
  4. Hei, mikä on kaunis sohvanne? Adea?

    VastaaPoista
  5. Ihanat värit olohuoneessa. Ihana tuo seinän väri.

    VastaaPoista
  6. Kaunis koti teillä ja hyvällä maulla valittu seinän väri. Luin blogianne eilen pitkän tovin... Kertakaikkisen hieno idea tuoda mukaan eri kantilta näkökulmaa asiohin;) Näinhän nämä menee! Pisteet teille molemmille niin kovin inhimillisestä asenteesta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta palautteesta, siitä tuli hyvä mieli!

      Poista
  7. Heippa. Kaunis koti teillä ja ihanat maanläheiset sävyt :)
    Sain Jenni Talosanoma blogilta haasteen ja haastoin siis sinut myös tähän mukaan. Käyhän kurkkaan blogistani mistä on kyse. Tämä oli kiva haaste ja ei vaatinut kauheasti aikaa toteuttaa :)
    Terkuin. Muuttuvakotini Päivi S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos haasteesta, pitää käydä kurkkimassa :)

      Poista
  8. Hei! Teillä on todella kauniin väriset seinät. Muistaisitteko vielä olohuoneen vaaleamman seinän sävyn? Lämpimiä joulunodotusterveisiä Tampereelta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit