Eteinen 2.0
Muistatteko vielä noin kolmen vuoden takaisen postauksen puolivalmiista eteisestä? No, ette te sitä tietenkään voi muistaa, joten helpotetaan hieman. Tarinan puolivalmiista eteisestä voit silmäillä läpi täältä. Fiksumpi olisi jo tuolloin voinut sanoa, että eihän tuo eteinen tule toimimaan lapsiperheessä. Tämän jälkeen perheemme on vielä kasvanut Espanjanvesikoira Pepellä, joka on asettanut eteiselle entistä kovemmat vaatimukset.
Hang It All |
Ensimmäiseksi vaihtui Pappelinan raitamatto. Olihan se kaunis ja toisti kivasti ulko-oven ikkunan muotoja, mutta ei se kyllä eteisessä toiminut. Matto oli jatkuvasti rullalla ja kengistä/tassuista kantautuneet pikkukivet sinkoilivat eteisessä sinne tänne. Ei siinä auttanut ihmisen kuin nöyrtyä ja hankkia tilaan rautakaupasta metritavarana myytävää harmaata kuramattoa. Ei se ehkä maailman kaunein matto ole, mutta ah niin käytännöllinen.
vanha lypsypalli ja kuramatto |
Eteisen vaatesäilytyksen eteen ei vieläkään ole hankittu liukuovea. Talo on pihaa lukuun ottamatta valmis, mutta liukuovikaapiston eteen ei ole laitettu tikkua ristiin. Hieman mies on kuitenkin fiksannut vaatesäilytyksen Elfa kokoonpanoa käytännöllisemmäksi. Myös eteisen peili on vaihtunut leveämpään malliin.
Pepe tarkkailee pihan tapahtumia |
Viimeisimpänä vaihtui eteisen seinällä olleet metalliset vaatekoukut tukevaan Hang It All -naulakkoon. Koukuissa itsessään ei ollut sen suurempaa vikaa, mutta mies oli laiskuuksissaan kiinnittänyt ne seinään vain yhdellä ruuvilla, mikä johti koukkujen holtittomaan pyörähtelyyn. Pyörähtelyn seurauksena seinään syntyi vaikeasti poistettavia mustia vauhtiraitoja ja seinä onkin jossain vaiheessa maalattava uudelleen.
Kello tuolta vielä puuttuu, mutta muuten eteinen alkaa olla tällä erää valmis.
Olen nauttinut perheen kanssa elokuun aurinkoisista päivistä sillä seurauksella, että aiempien postausten kommentteihin vastaaminen laahaa perässä. Pahoittelut tästä! Asia korjaantuu viimeistään syyssateiden alkaessa.
Aurinkoisin terveisin, Mervi
Eteinen näyttää toimivalta. Erityisen paljon ihastelen teidän säilytyssysteemin järjestystä. En uskalla edes ajatella meidän eteiskomeroita ilman ovia :D
VastaaPoistaRehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että hieman asettelin kenkiä riviin ennen kuvan ottamista :) Ovet meni juuri työn alle.
PoistaPakko se on vaan lapsiperheessä tehdä eteisestä toimiva, ei sille vaan voi mitään. Kauniilta näyttää! Erityisesti naulakko!!
VastaaPoistaPakko mikä pakko! Kiitos!
PoistaTosi kivalta näyttää! Ja ihana Pepe kruunaa tietysti kuvat <3
VastaaPoistaKiitos! On ne perrot niin <3
Poista