Hell´s Kitchen


Kuvassa niin seesteisenä näyttäytyvä keittiö on arkisin melkoinen Hell's Kitchen. Siitä on idylli melko kaukana, kun yritetään valmistaa ruokaa töiden ja junnujen treenien väliin jäävän marginaalisen aikaikkunan puitteissa. Molemmilla on omat tapansa ylittää lasten asettama laatuvaatimus rimaa hipoen, mutta vaimon maneerit ovat huomattavasti hauskempia, joten nostetaan nyt niistä esille pari keskeisintä.

1. Alhainen nestemäärä
Vaimo ei ole mikään kova veden säästäjä, paitsi kokatessa. Olen yrittänyt keksiä mistä johtuu se, että hyvin usein nestekypsennystä vaativista annoksista puuttuu se viimeinen sentti tai desi. Esimerkkinä vaikkapa perunoiden keittäminen. Lähes poikkeuksetta päällimmäiset potut kellottavat puoliksi kuivilla. Oliko niin kiire, ettei ehtinyt laskemaan sitä viimeistä senttiä? Taittovirhe? Lapsuuden trauma?

2. Kiinteä kypsennyslämpötila
Tuon induktiolieden parhaita puoliahan on, että se kuumenee melkein yhtä nopeasti kuin hermostuva rouva, ja tarvittaessa myös viilenee hyvinkin nopeasti, aivan kuten esimerkkihenkilömme. Mutta vaimolle tällä ominaisuudella ei ole käyttöä. Olen huomannut, että noin 90 prosenttia kokkaustapahtumista hoidetaan kasilla. Keittämiset, paistamiset, ruskistamiset, kaikki. Olen joskus kysynyt, että onko tässä joku juttu taustalla, että tuohan on sama kuin ajaisi autolla vain yhdellä vaihteella. Vastaus taisi olla, että kasi on hyvä. Ysi olisi liikaa, ja seiska liian vähän, kasi on just sopiva. Eipä siitä sitten muuta. Antaa kattilan porista, kasilla.

Ruuhkavuositerveisin,

Petri

ps. Vaimon keittiöslogan voisi olla: "Kokkaa kasilla,  paistomittarina palohälytin". Viitaten menneeseen joulutorttuepisodiin, mikä päätyi palohälyttimen vihjailuun, että taitavat tortut olla jo kypsiä.


Kuva: Riina Salokangas / Deko 11/2015

Kommentit

  1. Sulla on kuule Petri stand up- koomikon lahjat.

    VastaaPoista
  2. Te ootte vaan niin ihania :) Seuraavaa odotellessa....

    VastaaPoista
  3. Heh, heh :) Onneksi te miehet ymmärrätte meitä naisia :)

    VastaaPoista
  4. Höh, itsekin kokkaan vähäisellä nestemäärällä, sillä silloin ruokaan tulee enemmän (palaneen) makua :)

    VastaaPoista
  5. Kröhöm... minä olen onnistunut keittämään perunat, niin että ne palaa pohjaan. Silloin nesteen määrä lienee jo vähän liian vähäinen?! Mutta koska se taisi olla niitä ensimmäisiä silloiselle poikaystävälleni, nykyiselle miehelleni valmistamiani appeita, niin voin aina vedota siihen, että olin häneen tuolloin(kin) niin rakastunut, että unohdin täysin vahtia perunoiden kypsymistä. Tästä mua vieläkin aika ajoin muistutellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi käydä kuumana joku muukin kuin liesi tuolloin?

      Poista
  6. Hah, tää oli hyvä! Ei kannata Petri liikaa rouvaa soimailla, voi muuten olla että kohta ei porise edes kasilla. Heitin teille muuten haasteen blogissani. Nyt on lupa kaivaa naftaliinista tooooooooosi vanhojakin kuvia. Napatkaa haaste jos siltä tuntuu ja jos ei, niin no sweat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei pidä soimailla. Ja hyvää ruokaahan hän onnistuu tekemään oudoista menetelmistä huolimatta :)

      Poista
  7. :)
    Tosi hienot kuvat uudessa Dekossa!
    Olen blogianne jonkin verran seurannut, mutta nyt vasta selvisi vähän pohjaratkaisua ja lasten huoneet. Teillä on tosi kivannäköistä, ihan menee mun makuun. Ja vaaleanvihreänä kateudesta olen siitä, että ainakin jollain tasolla jaatte tuon sisustuskiinnostuksen ja että suostut projekteja toteuttamaan. Peukku teille!

    Jessy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riina sai otettua kyllä nätit kuvat. Nyt pitäisi toteuttaa verhojen asennus kuulemma.

      Poista
  8. Huumorilla kun ottaa niin ei käy päivät liian mielenkiinnottomiksi sanoo erään aviomiehen vaimo, joka on seurannut rakkaansa toimia jo kohta 20 v. Mutta eläköön tuo naisten ja miesten välinen ero. Ilman sitä elämä olis aikas tylsää.

    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä on just näin, että huumorilla tähän elämään pitää suhtautua!

      Poista
  9. No meilläkin on induktioliesi ja kasilla mennään, mitä perunoiden keittämiseen tulee. Vaimosi on ihan oikeassa ysi liikaa ja seiska liian vähän. Autossa kuitenkin käytän kaikkia vaihteita :D

    Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teille voisi valmistaa liesiä, jossa on vain kasi ja nolla?

      Poista
  10. Mitä tähän nyt sanoisi. Muuta kun Petri sä saat hymyn mun huulille :)

    VastaaPoista
  11. Kuulostaa siis ihan loistavalta kokilta. Meillä taitaa mies ajatella minusta aika samaa... olen siis luovuttanut kauhan pyörittäjän paikan hänelle :D

    VastaaPoista
  12. Ollapa joskus kärpäsenä katossa tuolla Modernissa puutalossa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit