Kukkaruukusta keittiökalusteisiin - Kierros Mosassa

Tyylikäs keittiö - Presion / Mittapuu myyntinäyttely
Suomalaisten suosikkisävyt betonissa - Presion / Mittapuu myyntinäyttely
11 kg kaiutin betonista - Presion / Mittapuu myyntinäyttely
Kattotiiliä ikkunalaudalla - Presion / Mittapuu myyntinäyttely

Taiteilijan väripaletti

Nostalgiaa kahvipöytään - Pihapuoti
Sympaattisia vanhoja lastenkirjoja - Pihapuoti

Sisustelutyynyjä ja -peittoja - Mosa Interiors
Rouheita ruukkuja - Mosa Interiors
Mehikasvit vadissa, kiva idea kotiin tai puutarhaan - Mosa Interiors
Rouva

Kappas. Pari uutta sisustustyynyä. Niistä olikin suorastaan huutava pula. Käytiin tänään Tapanilan eli tuttavallisemmin Mosan Viertolantiellä sijaitsevalla Tehtaalla. Tehdas on vanha teollisuusrakennus, joka on houkutellut seiniensä sisäpuolille kulttuuri- ja yritystoimintaa suorastaan monipuolisesti. Paikallisen tapahtumapäivan ansiosta yritykset ja ateljeet pitivät ovensa avoinna näin sunnuntainakin.

Ylimmät kuvat on  napattu talomme rakentamisessa vahvasti mukana olleen Presionin ja Mittapuun uudesta myyntinäyttelystä. Parissa kuvassa vilahtaa hieno betonitaso. Olemme jo jonkun aikaa pohtineet, että terassille voisi joskus betonipöydän hankkia, mutta ei raski vielä. Aika moneen näkyy materiaali taipuvan. Innokas insinööri oli muovaillut "kannettavan" kaiuttimenkin. Sana kannettava lainausmerkeissä, painoa oli sen verran.

Tehtaalla oli myös muutama ateljee. Touhukas tyttömme ihaili työtiloja ja välineitä, ja pääsi kysymään vinkkejä väreihin liittyen kokeneemmilta taiteilijoilta. Taiteen, talonrakennuksen, ja kalusteiden lisäksi Tehtaalta löytyy verhoomo, ja kaksi sisustuskauppaa. Nuo tyynyt, joista korostan olevan huutava pula, tarttuivat vaimon kyytiin Mosa Interiorsilta.

Toivottavasti kelit paranevat seuraavaa viikonloppua kohden, jotta ei tarvitsisi aloittaa puutarhatöitä lumisateessa.

Petri

Kommentit

  1. Sinullapa on kivannäköinen asu! Aurinkoista toukokuuta! Tuija

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit