Muodonmuutos


Käytiin Pepen kanssa molemmat parturissa viikon päätteeksi. Oma kevättukkani on siinä määrin samanlainen kuin talvimallikin, että käyntiä tuskin huomaa, mutta kaverin ulkomuoto päivittyikin sitten radikaalimmin. Ennen - jälkeen kuva löytyy täältä Instan puolelta. Edellisestä trimmauksesta oli vähän turhan pitkä aika, taisi olla viime vuoden heinäkuu. Värikin vaihtui samalla. Ruskean lihapullan tilalle tulee nyt tällainen hieman modernimpi harmaan beige eli greige, niin kuin Mervi väriä luonnehti. Trimmaus meni ihan hyvin, mutta en tiedä liekö ollut pieni protesti kuitenkin se, kun ukko kusaisi poistuessaan koiratarvikemyymälän tiskin kulmaan.

Juhlistettiin viikonloppun alkua myös lautapelisessiolla. Pepekin osallistui peliin, yritti anastaa nopan ja nappulat aina kun silmä vältti.

Viikko oli siinä määrin vauhdikas, että blogiinkin tuli pieni luova tauko. Perheen arkeen toi hieman ylimääräistä säätöä oma työmatkani Lontooseen. Siellä oli jo kevät vähän pidemmällä. Taisi olla neljäs kerta Lontoossa, mutta harmillisesti kaikki reissut ovat olleet sen verran työpainotteisia, että itse kaupunkin on vielä pitkälti näkemättä. Mukava olisi käydä perheen kanssa vapaa-ajan matkallakin ja tutkailla kylää vähän enemmänkin.

Tulevalla viikolla ei onneksi ole reissuja kenelläkään, joten jospa blogiinkin riittäisi taas enemmän aikaa.

T:Petri

Kommentit

  1. Hyvältä näyttää Pepen kevätlook. :) Ja mukavalta näyttää myös teidän pelihetki klassikko pelin parissa. Ihanaa alkavaa viikkoa teidän perheelle. Uusia postauksia odotellessa! Myös niitä videointeja. ;)

    VastaaPoista
  2. Oh, my god! Kunpa itseltäkin lähtis ulkonäöstä kakskytkiloa kampaajalla käydessä =D

    VastaaPoista
  3. Tulipas siisti poika :) Heh, hauska kommentti tunne tilalta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit