Pihahommissa

Kivirenkaan sisälle tulee multaa ja istutuksia

Meidän pihatyöt etenevät mallilla kun ehtii ja jaksaa. Koskee myös urakoitsijaa. Nyt hän sitten ehti, ja tarkoittaa sitä, että isännänkin pitää sykähtää. Siirsin tänään omin käsin pari tonnia kiviä pois töiden edestä. Kadutti, että tein eilen kuntosalitreeninkin. Ei olisi tarvinnut. Nyt on toimistomiehen kädet niin kipeät ettei meinaa näppikselle taipua. Keväällä kuvasimme ja kirjoitimme talon toisesta sivusta. Näistä kuvista näkee nyt hyvin toisen puolen. Rinteeseen tulee tuollainen kivipuutarha. Kuvissa näkyvät isommat kivet saavat kaverikseen singeliä, ja toivottavasti nuo murikat pitävät sen pakoillaan, ettei lähde valumaan alamäkeen.

Hyvä, että projekti etenee, vaikkakin hitaasti. Ja onneksi huomenna pääsee töihin lepäämään.

Petri

Kommentit

  1. Mitenkäs se aina on, että töissä pääsee aina helpommalla kuin kotona? Koskee mm. tällaisia pihahommia tai pikkulasten hoitamista. En liene paljoa väärässä, jos oikein tulkitsen ylläolevaa tekstiä?

    VastaaPoista
  2. Kivalta näyttää! Noita kiviä onkin tulevaisuudessa hauska pujotella vaikkapa kottareiden kanssa. Ylämäkeen tietty.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit