Perhelomalla Costa Bravalla
Hotellin valintakriteereinä olivat viihtyisä ympäristö ja mahdollisimman hyvä ranta, näistä lähtökohdista rouva löysi meille sopivan hotellin Silken Park Hotel San Jorgen. Hotelli, vapaasti suomennettuna "Pyhä Jorma", oli lapsiystävällinen, mutta kuitenkin selkeästi sopivampi hieman vanhemmille lapsille ja aikuisille. Tämä näkyi muussa asiakaskunnassa, mutta emme suinkaan olleet hotellin ainoa lapsiperhe. En suosittelisikaan hotellia välttämättä leikki-ikäisten ykkösvalinnaksi. Allaskapasiteetti on melko rajallinen ja yksipuolinen eikä hotellista muutenkaan löydy kovin paljoa pienten lasten aktiviteetteja. Mutta upea, kirkasvetinen ranta oli tavoitettavissa noin sadan metrin porraskävelyn jälkeen, ja rannalla vietimmekin useamman päivän. Ensimmäisten päivien kelit olivat täydelliset välimeren tutkailuun snorklailun merkeissä, loppuviikkoa kohden tuuli yltyi sen verran kovaksi, että aallot jännittivät hieman pienempiä uimareita ja sotkivat kirkkaimmat näkymät. Reissun ainoat haaverit sattuivatkin etsiessämme lähirannan suojaisempia poukamia. Rouva loukkasi minuutin sisällä toisen jalan ukkovarpaan terävään kiveen, ja astui toisella jalalla merisiilin päälle. Katastrofin aineksen olivat kasassa, mutta onneksi tilanne ei kuitenkaan perkelöitynyt pahemmin. Rantabaarista löytyi ensiavuksi laastaria ja Cavaa.
Rantaviikon aikana teimme pari vähän pidempää retkeä. Ensimmäinen suuntautui Tossa de Marin vanhaan kaupunkiin Vila Velaan, jonka kauniilla kaduilla seikkailimme yhden päivän. Toinen reissu oli vähän kulttuuripainotteisempi. Lapset eivät varsinaisesti innostuneet, kun kuulivat että aiomme viettää päivän Salvador Dalín museossa herran kotikaupungissa Fiqueresissa, mutta ihan hyvinhän se päivä kului sitten kuitenkin. Piirtämisestä ja maalaamisesta kausiluontoisesti innostuva tyttäremme inspiroitui selkeästi tuotteliaan mestarin teoksista. Ihmettelimme hieman museon ulkopuolella pyörineen TV-ryhmän tohinaa, mutta syy selvisi sitten seuraavana päivänä. Satuimme paikalle päivää ennen kuin museoonsa haudattu balsamoitu maestro kaivettiin ulos haudastaan DNA -testiä varten. Paikallinen ennustajaeukko on väittänyt pitkään olevansa Dalín avioton lapsi, ja viranomaiset olivat taipuneet testin tekemiseen totuuden selvittämiseksi. Jännityksellä jäämme seuraamaan draaman kehittymistä, onhan pelissä kuitenkin mojova osuus satojen miljoonien arvoisesta perinnöstä.
Loppuun vielä pari sanaa paikallisista ruokaravintolaskenestä. Valinnan varaa riitti, ja selkeästi ravintolabusiness oli houkutellut vähän heikommillakin keittäjän taidoilla varustettuja opportunisteja. Hinta ei ollut, ainakaan meidän kokemusten perusteella, juuri koskaan laadun tae, ja parhaat ravintolat löytyivätkin filtteröimällä Trip Advisorista laitakaupungin kohtuuhintaisempia paikkoja. Jotenkin tuli myös sellainen tunne, että kannattaa pysytellä varmoissa valinnoissa, eli paikallisissa herkuissa, tapaksissa ja Cavassa.
Palataan vielä Barcelonan tunnelmiin seuraavassa postauksessa,
T: Petri ja Mervi
Ihania kuvia, fiilis välittyi hyvin! :)
VastaaPoistaMinkä merkkinen on Mervi harmaa mekkosi? Todella kivannäköinen ja tyylikäs kokonaisuus jälleen kerran!
Kiitos! Tykkään käyttää pellavamekkoja reissussa. Kumpikin mekko on By Pia's merkiltä.��
VastaaPoista