Naapuri tulee hätiin
Päivitin iltapäivällä henkilökohtaiselle Facebook tililleni miehen kanssa käydyn keskustelun:
Minä: mä otan huomiseen gaalaan sen laukun, jonka sä annoit mulle synttärilahjaksi.
Mies: siis sen, josta sä pyysit kuitin ja kävit sitten vaihtamassa sen toiseen lähes samanlaiseen laukkuun?
Minä: just sen.
Tarinan opetus miehille luonnollisesti on; säilyttäkää lahjojen kuitit, niille voi olla käyttöä!
Fb päivitys kertoi myös tilanteeni gaala-asusteiden suhteen. Laukku oli, mutta siihen se sitten jäi. Korut ja sukkahousut puuttuivat edelleen. Mutta kun hätä on suuri, on apukin lähellä. Illalla blogimeiliin kilahti postia kivenheiton päässä asuvalta naapurilta. Naapuri kertoi lukevansa blogiamme ja kyseli olinko selättänyt gaalapaniikin ja onnistunut löytämään sopivat asusteet? Jatkoi vielä perään, että mikäli minulla olisi tarvetta asusteille, auttaisi hän asiassa mielellään, edustihan hän ruotsalaista Pipol's Bazaaria.
Siis mitä? Puiston toisella laidalla asuu nainen, jolla on koti ja auto täynnä ihania koruja! Asioilla on todellakin tapana järjestyä. Sovimme, että piipahdan huomenna hakemassa kuvassa olevat korvikset ja rannekorun. Perjantai-iltana minut siis saattaa nähdä mittailemassa punaista mattoa ruotsalaiset "tasselit" korvissa heilahdellen. Luulen, että Ruotsin miljonääriäideissä esiintyvä Maria Montazamikin olisi tuollaisista tasseleista kateellinen ;)
Pipol's Bazaar on Suomessa melko uusi tuttavuus ja sain kuulla, että tuotteita myydään vaate- ja sisustuskaupoissa. Mikäli kiinnostuit, mallistoon pääset tutustumaan täältä ja suomalaiset fb sivut löytyvät täältä.
Ihanaa iltaa, Mervi
kuva: Pipol´s Bazaar
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!