Syysbreikki


Pariisi, Kööpenhamina, Barcelona, Tukholma? Ei, lähdettiin sitten Vuokattiin. Pepekin pääsi mukaan. Lapsilla on syyslomaa ihan kokonainen viikko, vanhemmat ajelevat takaisin töihin alkuviikosta. Mutta oikein kiva on tällainen lyhyempikin tauko.

Koska laskemaan ei vielä pääse, päädyimme muita aktiviteetteja lähempänä sijaitsevaan majoitukseen Katinkullan kulmille. Kylpylä, liikunta- ja viihdepaikat ovat kävelymatkan päässä, sopii erityisen hyvin lapsille jotka alkavat olla siinä iässä, että liikkuvat mielellään välillä ilman vanhempiakin. Tytär saatiin sentään vanhempien mukaan keilahallille. Pelit menivät siinä mielessä hyvin, että tällä kertaa Mervin keilapallo lähti joka kerta suunnilleen kohti keiloja, mikä ei ole aina itsestäänselvyys. Edellisellä kerralla nimittäin yksi heitto päättyi sillä tavalla hassusti, että pallo lähtikin tasan 180-astetta väärään suuntaan, kohti katsojia. Kannattaa olla varuillaan, jos päädytte yhtä aikaa keilahallille meidän rouvan kanssa.

Kuiva ja kohtalaisen lämmin päivä innostu grillaamaan, ja Pepe liittyi tietty seuraan palattuaan omalta päiväretkeltään. Broilerin koivista tulee hyviä, kun ensin keittää ne kypsäksi mausteliemessä, tämän jälkeen pinta grillissä. Siivilöity liemi hyödynnettiin riisin keitinliemenä ja sitten vielä lisukkeeksi grillattua kesäkurpitsaa, papikaa, chilimajoneesia ja mango chutneytä. Ihan hyvä mökkiateria.

Huomenna sitten sitten lisää aktiviteetteja lasten ehdoilla Kainuun maisemissa,

Petri & Mervi

Kommentit

Suositut tekstit