Perjantain pekonireseptit


Kaupallinen yhteistyö: HK ja Suomen Blogimedia

HK:n innoittamana kehittelin itselleni hauskan keittiöhaasteen: Tee neljä uutta ruoka-lajia, joissa on raaka-aineena pekoni. Vähempikin kuin neljä olisi riittänyt mutta ajattelin, että kerran nyt leikkiin lähdetään, niin ei mennä sieltä missä aita on matalin! Ruokaan liittyvät blogiyhteistyöt ovat siinä mielessä kivoja, että onnistuessaan lopputuotokset ilahduttavat koko perhettä, varsinkin ennakkoluulottomia ja yleensä aina nälkäisiä lapsia. Eli tästä alkaa pekonin tuoksuinen kvartetti:

1. Täytetyt jalopenot

Aika kova aloitus, vaikka itse sanonkin! Tämä on se uusi avokado -pasta. Ei vaimo nyt ihan onnesta itkenyt, mutta ei ollut kyllä kaukana, niin hyvää oli. Täytetyt jalopenot sopivat vaikka alkupalaksi tai tapas-pöydän keskipisteeksi. Tee näin:

Halkaise jalopenot ja poista ne ylimääräiset jutut sieltä sisältä. Valmista täyte paistinpannulla:
  • Ruskista ensin HK:n Amerikan Pekoni Lastut. Lisää joukkoon hienoksi pilkottu sipuli ja valkosipuli, ruskistele lisää. Sulata joukkoon jotain jäykkää sulatejuustoa.
  • Lusikoi täyte jalopenojen sisälle. Ripottele pinnalle vielä silputtua korianteria ja purista päälle lime -mehua. Lopuksi pintaan vielä cheddar -raastetta.  
  • Paista uunissa noin 220 asteessa kunnes jalopenot pehmenevät ja juuston pinta ruskistuu.
  • Roiski päälle vielä lisää limeä, ja syö mahdollisimman paljon ennen kuin muut hoksaavat kuinka hyviä nämä ovat!
Energiasisältö: Aika kevyt kun on sipulia ja tuota jalopeno -kasvista.


2. Pekoniin käärityt kampasimpukat ja risotto.

Melkoista hifistelyä. En ole tainnut koskaan kokkailla kotona kampasimpukoita, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Simpukoiden löytäminen on meille epäreilun helppoa, kun tässä omalla kylällä on jäätävän hyvä kalakauppa. Sieltä sitten simpukat kassiin ja kotiin kokkaamaan. Homma toimii näin:

Pyydä joku muu tekemään risotto, koska risoton ja simpukoiden samanaikainen työstäminen voi aiheuttaa kiireen tuntua, mutta onnistuu kyllä jos valmistelut ovat kunnossa. Risoton voi maustaa miten tykkää, me teimme tällä kertaa hyvin simppelin ja tavallista kevyemmän version ilman parmesaania. 

Koska simpukat kypsyvät nopeammin kuin pekoni, esikypsytin HK Amerikan Pekoni Original -siivut mikrossa. Melkoinen pro-tip: laita laakealle lautaselle talouspaperia, asettele pekonisiivut paperin päälle, ja päällimmäiseksi taas talouspaperia. Paketissa lukee, että kaksi minuuttia riittää, mutta itse tarvitsin neljä, johtuen kenties siitä, että erät olivat suurempia tai sitten meidän mikro on vain tehoton.

Rullaa jo kutakuinkin kypsät pekonit simpukoiden ympärille ja varrasta valmiit rullat. Paista vartaat kuumalla kunnon pannulla. Kunnon pannulla tarkoita valurautaa tai terästä, josta saa lämpöä riittävästi. Simpukoita saa paistaa noin kaksi minuuttia molemmilta puolilta, itse ruskistelin vähän sivujakin. 

Pintaan suolaa ja vähän pippuria. Tähänkin sopii hyvin lime tai sitruuna hapokkuuden tuojaksi. Ensi kerralla voisi tehdä jonkun yrttisen soosin lisukkeeksi, mutta hyvin maistuivat ilmankin. Kaikkiruokaiset lapset vähän ihmettelivät simpukoiden koostumusta, mutta nopeasti lautaset tyhjenivät.

Energiasisältö: Tosi kevyt tarvitsee jälkkärin!



3. Pikkuisen paremmat aamiaisleivät

Inspiraationa toimi tässä klassikko nimeltään club sandwich. Näin valmistat voikkarin, jota syödessä tytär toteaa, että jos saisi aina tällaisen pelipäivän aamuna, niin hyvä olisi! Valmistuu näin:
  • Paahda uunissa HK:n Italian Pekonit kypsiksi. Tähän voi toki käyttää perinteistäkin, mutta pyöreä Italian pekoni sopii hyvin tuonne leivät sisään. Vähintään pari siivua per leipä
  • Valmista sinappimajoneesi sekoittamalla hyvää (Dijon) sinappia ja majoneesia.
  • Tässä tutkielmassa korvattiin broilerin file paistetulla munalettusella, joten paista lettuset.
  • Kokoa leipä:
    • sivele leipiin sinappimajoa, lisää täytteet:
    • paistettu kananmuna
    • pari siivua HK italian pekonia
    • salaatti, tomaatti ja punasipuli
Kyllä. Tällaisella leivällä alkaa päivä mukavasti.

Energiasisältö: Oikein hyvä. Jos tuntuu liian köykäiseltä, voi lisätä vaikka tuhdin siivun juustoa.


4. Pekonipannari.

Luit oikein. Idea tähän pekonilla viritettyyn pannukakkuun tuli omalta äidiltäni. Epäili keksineensä reseptin itse. En tohtinut kyseenalaistaa, vaikka nopea Googlaaminen tuottikin useampia osumia. Tämä on helppo juttu:

Tee pannukakkutaikina ensin, koska sitä pitää turvotella puolisen tuntia. Tässä voi käyttää ihan mitä tahansa pannariohjetta, itse tein varmuuden vuoksi täysmaitoon ja laitoin sokeria vähemmän mitä normaalisti.

Laita uunipellille leivinpaperi, ja täytä se viimeistä nurkkaa myöten HK Amerikan Pekoni Original -siivuilla, menee vähintään kaksi tavallista pakkausta.  Paahda pekonit uunissa rapeiksi. Asettele paahdetut pekonisiivut tasaisesti pellille, ja kaada päälle pannaritaikina. Paista se tarvittavat 20-30 minuuttia ja yllätä kaikki pekonipannarilla! Maistuu hyvin puolukkahillon kanssa tai ihan sellaisenaan. Tästä tuli hyvä välipala!

Energiasisältö: Arvioisin, että noin 4 kilokaloria, vai mitä tuumaat?


Pekonista on moneksi. Näissä resepteissä hyödynnetiin HK Amerikan Pekoni Originialia, HK Amerikan Pekoni lastua ja HK Italian Pekonia. Tuoperheeseen kuuluu myös tuhdimpaa siivua tarjoava HK Englannin pekoni.

Se on tuo isänpäiväkin lähellä, joten voitte yllättää iskän ostamalla lahjaksi pari pakettia pekonia ja laittamalla hänet keittiövuoroon!

Pekonin tuoksuisiin tunnelmiin.

Petri

Kommentit

  1. Ai että mitä herkkuja! Pekoni on kyllä nannaa. :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti myös siellä oli mukava viikonloppu!

      Poista
  2. Huippuu! Pekonin ystävänä kerroin miehelleni resepteistä, ja kuinka blogin mies niitä kokkaa. Mieheni tokaisi; "nassun, nassun"! Tarkoittaen dissata miehiä, jotka kokkaavat tai bloggaavat (huoh). Pitää siis haastaa mies ja jättää pekonit odottamaan jääkaappiin isänpäiväaamua. Samalla avata tabletti Petrin kirjoituksen kohdalta ja jättää "vahingossa" näkyville. Jospa mieheni ymmärtäisi ja yllättäisi essu edessä pekonit tirisemässä... tai sitten pääsen helpommalla ja kokkaan itse! Mervi; laki juu!
    -Santsu

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit