Parisuhdereality: Lauantain poimitut
Elämää pikkujoulujen jälkeen. Lepoa ei suotu, vaan ohjelmassa oli tyttären luokan itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlat ja vierailu sisustelukauppaan. Voiko kovempaa kohtaloa itselleen kuvitella? Tunnelmat ja selitys näihin kuviin ovat kuunneltavissa alla olevasta podcastista.
t. Petri ja Mervi
mua jotenkin naurattaa tai ihmetyttää "muka hauskat" jutut, kun sinut miehenä pakotetaan koko ajan johonkin h---tin sisustuskauppoihin. Eikö eukko osaa holjata kaupoilla ihan issekseen, vai miksi sua pitää raahata aina mukana ja sitten kirjoitat "sarkastisia" juttuja kun käyt niissä. Häh? ei ymmärrä. Tajuun jos 18v Markku kipittää tyttöystävän perässä tuhautuneen näköisenä alusvaateosastolla, mutta...
VastaaPoistaKiitokset kommentista. Huumori ja varsinkin sarkasmi ovat vaikeita lajeja ja sen lisäksi vielä makuasioita. Sen kuitenkin haluaisimme tehdä selväksi, että tyylimme kumpuaa lähinnä siitä, että emme halua ottaa itseämme liian vakavasti. Kenellekään muulle ei ole tarkoitus nauraa. Toki tämän blogin rinnalle voisi tehdä vakavamman rinnakkaisblogin, esimerkiksi "sisustelua pinna kireällä" tai vaikka "hyggeilyä hampaat irvessä", mutta eipä kyllä meiltä oikein onnistuisi. Mukavaa joulun odotusta!
PoistaOlipas taas niin mukavaa ja leppoisaa keskustelua ja huumoriakin taas sopivasti.Hyvä! Toivottavasti pojan takki löytyy....täällä yksi nuori mies hukkasi myös takkinsa...ei löytynyt, sitten hukkasi kännykkänsä...se löytyi.Näyttää olevan liikkeellä katoamisjuttuja:)
VastaaPoistaKiitos paljon palautteesta! Hyvä kuulla, että tätä on liikkeellä muuallakin. Onneksi kännykkä sentään löytyi, se oli varmaan tärkeämpi kyseiselle nuorelle miehelle :)
PoistaKiitos taas hauskasta jutustelusta. Ehkä olen sitten kiuva ja vanha, mutta minua tämä sarkasmi ja huumori jaksaa naurattaa - ainakin saa hyvälle mielelle :)
VastaaPoistaNäin opettajana täytyy sanoa, että oppilaat unohtavat vaikka oman päänsä välillä, yksi takki ei siis ole mikään ihme. Aina uudestaan ja uudestaan jaksan ihmetellä sitä löytötavaroiden määrää, siellä on merkkitakeista merkkikenkiin ja kaikkea siltä väliltä. Oppilaat eivät edes itse muista / tunnista omia vaatteitaan, välillä vanhempien pitää tulla kaivelemaan löytötavaroita, jotta kadonneet vaatteet löytävät omistajansa. Ja iso osa ei koskaan löydä, ne lähtevät koululta sitten hyväntekeväisyyteen.
Kiitos kannustavasta palautteesta! Lohdullista kuulla, että näitä takkien ja tavaroiden häviämisiä tapahtuu muuallakin kuin vain meidän perheessä :)
Poista