Isä-Poika -projekti
Suorastaan juhlava blogimme tuhannes postaus, olkaa hyvä:
Miksi tehdä helposti jos voi tehdä vaikeammin? Koska vaikeampi on joskus hauskempaa. Ja opettavaista.
Miksi tehdä helposti jos voi tehdä vaikeammin? Koska vaikeampi on joskus hauskempaa. Ja opettavaista.
Jutussa kasataan, mutta tässä kuvassa 10-vuoden takaa puretaan tietokonetta |
Lapset ovat hoitaneet tähän saakka ATK-asiansa perheen yhteisessä käytössä olleella iMacillä. Kelpo kone toki, mutta järjestely on aiheuttanut pidemmän aikaa hampaiden kiristelyä. Kinaa vuoroista lasten välillä. Mäkki soveltuu enemmän kuin hyvin tyttären luoviin projekteihin, mutta vähän kehnosti pojan pelihommiin.
Olimme tulleet siihen pisteeseen, että koimme perustelluksi järjestää molemmille omat koneet. Tyttö halusi iMacin, ja poika jotain muuta, eli pelikoneen. Koska emme pelkää tarttua uusiin haasteisiin, päädyimme ensikertalaisille suorastaan rohkeaan projektiin, kasaamme koneen itse. Koska talossa ei ollut ennestään yhtään "perinteiseen" koneeseen tarvittavaa osaa, Jimm'siin lähti pitkähkö tilaus joka koostui niistä komponenteista, jotka koneen kokoamiseen tarvitaan eli:
Pepekin tsiigaa, että miten prosessorin jäähdytin pitäisi asentaa |
Kotelo, jonka sisään komponentit asennetaan. Luonnollisesti valitsimme mallin, jonka toinen kylki on lasia, jotta hienot osat ja ledit ovat näkyvissä. Lisäksi emolevy, prosessori, prosessorin tuuletin, muistia kahdenlaista, virtalähde ja näyttö. Näppäimistö, hiiri ja kuulokkeet löytyivät jo ennestään. Kokeneemmat kaverit virnuilivat, että ei se kauheasti Legojen kasaamisesta eroa. No vähän erosi kuitenkin. Osat tulivat maanantaina, ja kone oli käyttökunnossa lauantaina.
Väliin mahtui jännittäviä hetkiä, ohjeiden lukemistä, Youtube -videoita, hyvin eksoottisen asennusruuvin rikkoutumisesta aiheutuneita sydämen tykytyksiä, kahvia, ja se maaginen virtakytkimen ensimmäinen painallus. Käynnistyykö, vai tuleeko vain savua.
ATK terveisin:
Petri ja Eemil
Ps, ne speksit: Kotelo: Fractal Desing Define R6. Virtalähde: Seasonic 620W M12II-620 Evolution Emolevy: Asus ROG STRIX Z370 Gaming. Prosessori: Intel Coffee Lake i7-8700K 3,7 GHz 12MB Tray. Prosessorin jäähdytin: Cooler Master Hyper 212 EVO. Näytönohjain: Gigabyte GeForce GTX 1080 Winforce OC, 8GB. Kiintolevy: Samsung 500GB 960 EVO SSD M.2, RAM: Kingston 16GB Hyper C Fury. Näyttö: BenQ 27" ZOWIE XL2730, 144Hz.
* osista on saatu alennusta Jimm´siltä bloginäkyvyyttä vastaan.
Lisäksi selvisitte todennäköisesti halvemmallta, sekä säästyitte bloatwarelta, eli valmispakettien esiasennetuilta turhilta sovelluksilta, jotka vain haittaavat koneen toimintaa rullatessaan jatkuvasti taustalla. :)
VastaaPoistaTarkennuksena vielä, etten missään nimessä tarkoittanut Jimm'sin koneita bloatwaresta puhuttaessa, vaan näitä isojen globaalien hirmuyhtiöiden tuotoksia, joiden nimet jätän mainitsematta. :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMoi! Jimmyn kasatuissakaan paketeissa ei tarvitse murehtia bloatwaresta, meillä on ihan puhtaat asennuslisenssit :)
VastaaPoistaOmien pakettiemme kasauspalveluun sisältyy lisäksi kahden vuoden takuu työlle.
Mutta toki itse kasaaminen on kivaa puuhaa! :)
Onpas mukava yhteinen projekti. Ja lapsetkin varmasti oppivat paljon uutta. Meilläkin poika haaveilee uudesta pelikoneesta, vanhan koneen led screen on kuulemma auttamattoman pieni ja tehot koneessa huonot. Tuleeko mieleen jotain vinkkejä mitä tuollaisessa kasaamissa kannattaisi ottaa huomioon, ehkä erityisesti noiden komponenttien osalta?
VastaaPoistaHmm, en ehkä ole se kaikista osaavin neuvonantaja :) Asiat missä en säätäisi alussa ovat emolevy ja prosessori. Emolevyn päivittäminen myöhemmin on sama kuin koneen kasaaminen uudelleen, eli työlästä. Prosessorin vaihtaminen on myös aavistuksen kuumottavaa amatöörille. Kaikkia muita osia on kohtalaisen helppo päivittää parempaan matkan varrella. Me ostimme täysikokoisen kotelon. Kone on reissannut jonkin verran ja noilla reissuilla on tullut mieleen, että hieman pienempi kotelo olisi ollut kätevämpi. Mutta, esimerkiksi Jimm'sin myyjät osaavat auttaa paremmin!
Poista