Ripaus runsautta

Tammikuun alku on startannut kotona leppoisissa merkeissä. Vaikka joulu on siivottu pois, muutamaa havunoksaa lukuunottamatta, ei minulla ole vielä kiirettä siirtyä keväisempään sisustukseen. Itseasiassa nautin juuri nyt suuresti lämpimistä ja pehmeistä materiaaleista, kynttilän loisteesta, punaviinistä, villasukista ja hyvistä kirjoista. 


Sohvan ja nojatuolin valloittaneet samettityynyt inspiroivat pukeutumistani tammikuussa. Massimo Duttin tummansininen samettijakku on helppo asustaa niin tennareilla kuin siistimmillä lakeri nilkkureilla. Rento vaikutelma syntyy kun alaosaksi valitsee farkut ja asiallisempi versio rakentuu suorista mustista housuista. Kukallinen hame muuttaa ilmeen super naiselliseksi ja rennon boheemiksi.


Kukkaketo ja lintuaiheiset kuviot tuovat skandinaaviseen sisustukseen ripauksen runsautta ja maustavat yksinkertaista pukeutumista. Huomaan, että usein pukeutumis ja sisustus mieltymykseni kulkevat käsi kädessä. Tällä hetkellä haaveilen esimerkiksi yönsinisestä samettisohvasta.  Saisikohan nykyiseen sohvaan samettipäälisiä...


Tuoksut ovat olleet minulle aina tärkeitä ja niillä on suuri merkitys tunnelman luojina. Valitsin työvuoden alun tuoksuksi kevättä lupailevan Guccin Bloom tuoksun. Kukkaistuoksussa on käytetty jasmiinista ja tuberosan kukasta uutettuja öljyjä, jotka saavat tuoksun kestämään iholla erityisen pitkään.


Joulumarkkinoilta hankitut miellyttävän tuoksuiset Gauharin tuoksupussit toimivat niin vaatehuoneessa, kylpyhuoneessa, liinavaatekaapissa kuin olohuoneen sivupöydällä. Kollega on ripustanut tuoksupussin autoonsa ja täytyy sanoa, että on kivan elegantti ratkaisu verrattuna 80-luvulla suosittuun Wunderbaumiin. 


Tammikuu on aikaa jolloin punttisalit täyttyvät kuntoilijoista, pullon korkit pysyvät tiukasti kiinni ja  median otsikot täyttyvät dieteistä ja terveellisen elämän ohjeista. Tipattomuuden, kuntokuurien ja laihdutuksen myötä monet aloittavat myös detox -kuurin eli elimistön puhdistamisen kuona-aineista viherpirtelöillä ja muilla juomilla. Silmiini osui artikkeli, jossa emeritusprofessori totesi detox-kuurien olevan pelkkää hömppää. Omatunto keveni siinä määrin artikkelin luettuani, että katoin sunnuntaikahvin kera perinteisen vehnäpitkon. 


Tammikuun sisustus- ja vaatevalinnoissani on ripaus runsautta ja eikös se niin ole, että pulla päivässä pitää myös pyllyn pyöreänä. 

Mukavaa tammikuuta,

Mervi

Kommentit

  1. Tyylikästä taas!��Tuo matto on muuten tosi ihana! Miten on toiminut koiruuden kanssa? Onko maton yleisilme vaalea vai enemmän tumma beige?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos! Matto on kyllä ihana ja on toiminut ihan älyttömän hyvin koiruuden kanssa! On ollut siis tosi hyvä hankinta. Väri on beige ja se vaihtelee hieman sen mukaan mistä suunnasta valo tulee, välillä näyttää vaaleammalle ja välillä tummemmalle. Iloa alkavaan viikkoon!

      Poista
  2. Ei täälläkään vielä raskita luopua lämpöisestä ja mukavasta. Juuri nousi pakkanen -24 asteeseen eli vaikka joulu on ohi, niin talvi senkun jatkuu 😍 Kaunista teillä kuten aina ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että täällä etelässäkin talvi vihdoin ja viimein alkaisi. Tunnelmallista tammikuuta!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit